Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Naamiaishumua

Hyvää Palmusunnuntain iltaa teille.
Täällä taas on  vietetty tänään Purim=juhlaa, joka yleensä vuoden riehakkain juhla, mutta tänä vuonna paljon vaisumpi.  Tässä asuinkaupungissani  Holonissa on yleensä maan suurin Purim-paraati, josta olen eri vuosina kirjoittanut tänne 
blogiin .Tänä vuonna kaikki paraatit, myös muissa kaupungeissa, on peruttu..
Viime keskiviikkona lainakoirani Shadow tuli taas luokseni, melkein 3 viikoksi , kun hänen perheensä matkusti ulkomaille. Shadow lähestyy 14 ikävuottaan, mutta on aika hyväkuntoinen ikäänsä.nähden.
Viime torstaina kävin Shadowin (ja Liam vauvan, jota hoidin syksyllä) isän työpaikassa, naamioasujen tukkukauppayrityksessä, jossa iso showroom.  Sagin vanhemmat omistavat yrityksen, ja viime vuonna Sagi.lupasi että saan valita minkä tahansa naamioasun itselleni. En koskaan saanut sitä ,  koska Sagille ja Massimolle tuli.kamala kiire lentää Yhdysvaltoihin, kun heidän sijaissynnyttäjänsä synnytti Liamin  7 viikkoa etuajassa.
Olin katsellut etukäteen tuoteluetteloa ja mietin ensimmäisen kuvan sinistä perhosasua, mutta lopulta päädyin erääseen hattu+pitkät käsineet yhdistelmään .Sagi olikin kaikessa  kiireessä unohtanut sen, ja etsin hattua ja käsineitä laatikoista, mutten löytänyt. Suosikkini on ehdottomasti  tämän kuvan punamusta asu hattuineen, mutta pahus kun sitä ei ole aikuisten koossa, tuohan olisi ollut aivan täydellinen asu.
Lopulta valitsin tämän violetin peruukin ja lippiksen.Olin ajatellut käyttää  peruukkia tänään,mutten millään saanut lippistä pysymään sen päällä, joten lopulta peruukki jäi.kotiin.  Lippis sen sijaan on tosi hyvä, kanvaskangasta, ja käy muutenkin  kuin naamiaisasun kanssa.
Pelottavan näköisiä naamiaisasuja...Koska jo olin tuolla, kiertelin showroomissa, ja napsin muutaman kuvan asuista. Asut on pääasiassa suunniteltu ja valmistettu lapsille ja teineille,  ja vain pieni osa asuista on aikuisten kokoa.Viime vuonna otin tuolla monta kuvaa, mutta koska kokoelmat vaihtuvat vuosittain, oli taas paljon nähtävää.
Showroom  on valtava, ja otin kuvan vain muutamasta asuryhmästä.


Tänä vuonna pitää tietysti  olla Barbie -asuja.
Aika kivat..
Yrityskeskuksen aukiolla oli kaikenlaisia
juttuja lapsille
Tänään , varsinaisena purim-päivänä, kävin aamulla torilla Tel Avivissa, ja kerroin torin kahvikaupan barista Itaille etten ollut  nähnyt yhtäkään naamioitunutta ihmistä kaduilla. Itai sanoi että ehkä koska eilen illalla oli keskustan alueella ollut paljon katujuhlia. 

Kello oli jo 10.30 , tori oli täynnä ihmisiä koska lapsilla ei koulua ja monilla  vapaapäivä, mutta näin ainoastaan muutaman naamioituneen lapsen.Ilmapiiri ei vain ole yhtä iloinen kuin normaalisti purimina...

Sen sijaan kodin läheisyydessä.olevan yrityskeskuksen  keskusaukiolla oli purim-tapahtuma lapsille. Minulla oli asiaa  erääseen kauppaan keskuksessa, joten kävin samalla katsomassa  mitä tapahtumaa oli järjestetty .
Paljon lapsia naamioasuissa, mutta ei mielenkiintoisia naamiaisasuja aikuisilla,  kuten yleensä.


Kasvomaalauspisteeseen oli pitkä.jono.

Kaupassa tällä tytöllä oli nätti naamiaisasu.

perjantai 3. marraskuuta 2023

Päivät kuluu


Papaijapuu täällä lähellä
Jo lähes 4 viikkoa on täällä ollut epätodellinen olo,ja pahinta että ei tiedä milloin se loppuu (saisi jo loppua..).Itse olen ok,mutta täällä on jonkinlainen hermostunut ilmapiiri,ja kansallinen trauma, tapahtuneen johdosta, etenkin kun koko ajan on enemmän ja enemmän selvinnyt mitä tapahtui, ja kuullut ihmisten tarinoita. Kaiken lisäksi muutkin extreme-ryhmät lähteneet liikkeelle,eli pohjoisessa Hizbullahin ohjuksia Libanonista  ,ja Eilatiin lentänyt ohjuksia Jemenistä.Täällä on pohjoisesta lähes kaikki ihmiset , muutaman kilometrin säteellä Libanonin rajasta, evakuoitu, ja etelästä samoin, tuhansia ihmisiä ja muutama kokonainen kaupunki. Hamasin hyökkäys tänne käynnisti kamalan kierteen, kaikille..
 
Koko tänä aikana on , yhtä päivää lukuunottamatta , ollut ilmahälytyksiä ja kovia pamauksia,  mutta otan ne aika iisisti., tosin varmaan minullakin on jonkinlainen alitajuinen stressitilanne päällä, sillä nukun paljon huonommin kuin normaalisti. Hamas yleensä ajoittanut rakettien ja ohjusten  lähettämisen iltapäiväksi ja illaksi, eikä onneksi yöaikaan, vaikkakin muutamana  kertana miitä tuli todella myöhään.. Muistaakseni 80-luvulta lähtien on ollut pakko lisätä jokaisen rakennettavan talon asuntoihin  turvahuone, mutta sellaista ei meidän 70-luvun alun talossa ole, joten hälytyksen tullessa siirrymme äkkiä rappuihin ,joka talon turvallisin paikka  Talon alakerrassa on kyllä ihan pommisuojakin, mutta se on aika kamala.Jos Hizbullah lähettäisi tänne Libanonista ohjuksia, niin pitäisi olla siellä, koska ne ohjukset  tekevät suurempaa tuhoa.Toivottavasti ei tule tarvetta sellaiselle.🙏 Muuten näiden ilmahälytysten vuoksi tapaa naapureita.  Iron Dome torjuu suurimman osan ohjuksista, mutta ei kaikkia,ja muutama päivä sitten kuulemma  osui karavaaniautoon lähistöllä.
Viime viikolla ystävien luona oli Halloween-koristeita. Massimo, pariskunnan toinen osapuoli, kasvoi USAssa, ja koristelee kotia eri tilanteiden.  mukaan.
Huiii mitä juttuja🎃🎃
Tämä.oli aika hurja 👻
Sää on ollut todella kummallinen täällä: lokakuun lopussa satoi muutaman kerran, trooppista sadetta sillä samalla oli lämmintä ja kosteaa ,mutta on edelleen ollut tosi helteistä,myös öisin ,ja marraskuukin alkanut lämpimänä .Yleensä marraskuussa pitäisi jo olla viileää. Hellesää tähän aikaan vuodesta tosin ei ole niin tukala kuten kesällä 
2 viikon ajan  lokakuussa, sekä.muutaman päivän ajan tällä viikolla, kotona oli uusi lainakoira,eli hieman yli vuoden ikäinen chihuahua nimeltä Toy.  Toyn emäntä on naapurini tytär,johon tutustuin kun muutin tähän taloon, ja nyt kun hän on sairastunut, ,ja välillä sairaalassa, Toy on silloin täällä. Toiseen lainakoiraani, Shadowiin, verrattuna ,Toy on todella vaativa tapaus, mutta niin suloinen🐶
Mainitsin jossain postauksessa työstäni, mutta en kertonut mitä teen. Korona "tuhosi" mitä tein aikaisemmin, ja kun alkoi olla sellainen tilanne että pakko tehdä jotain, ystäväpariskunta Sagi&Massimo, pyysivät minua hoitamaan vauvaansa, Liamia  En tosiaankaan ajatellut tekeväni mitään sellaista, vaikka olen vapaaehtoistöissä ollut psljon lasten kanssa tekemisissä, mutta  Sagi&Massimo onnistuivat kääntämään pääni,ja niinpä olen lähes joka aamu ,heinäkuusta lähtien,hoitanut Liamia, 7 tunnin ajan.Sieltä.olen 3 kertaa viikossa mennyt kiireellä viereisen talon Anitan luokse, joten niinä päivinä alan päiväni vauvan seurassa, ja lopetan päivän illalla, ihanan 90 v. Anitan luona 

Liam syntyi keskosena,  USAssa, sijaissynnyttäjän avulla, viikolla 32, ja on tällä hetkellä 8 kuukauden ikäinen,mutta kehitys on puolen vuoden tasolla . Liamilla on ongelmia niskalihasten kanssa, joten hänen kanssaan pitää tehdä paljon harjoituksia .Liam on ihana, mutta vauvan hoitaminen paljon raskaampaa mitä muistin; olin varmaan unohtanut koska oma lapseni ollut jo pitkään aikuinen  .Lupasin hoitaa Liamia vuoden loppuun saakka,ja kovasti Sagi&,Massimo  yrittävät maanitella jatkamaan, mutta olen päättänyt  että en jatka Liamin hoitoa ensi vuonna.
Silloin  tällöin käymne Liamin toisen isän, Sagin,  kanssa  lapsiin erikoistuneen fysioterapistin luona ,ja aina tulee samalla uudenlaisia harjoituksia, Liamia varten.

Kaunista viikonloppua💐

lauantai 2. syyskuuta 2023

Juna-ajelua ja Suomi-teemaa


Viimeisestä postauksesta onkin jo aikaa, ja sen jälkeen on ollut kaikkea mukavaa, etenkin kun minulla oli osittaista lomaa,eli aamut vapaita. Varoitan jo etukäteen että postauksessa on tosi paljon kuvia.
Muutama viikko sitten, aikaisin perjantai-aamuna,  teimme eksän kanssa pienen retken pohjoiseen .Matkan varrella pakotin eksän pysähtymään  kun näimme nämä.🐂
Eksä oli suunnitellut että.käymme katsastamassa 4 suurinpiirtein samalla alueella olevaa ruoka/kahvilavaunua.Lopulta kävimme vain kahdessa, josta kuvan vaunu oli ensimmäinen. Tämä vaunu oli erään kibbutsin reunalla. 
Tässä paikassa tilasin vain kahvin, ja eksä tämän annoksen,josta minäkin söin  osan. Kahvilavaunu ja sen herkut olivat hyviä, mutta itse istuma-alue oli vähemmän hyvä.
Seuraava kahvilavaunu oli kibutsi HaZorean sisäänkäynnin alueella,ja sen edessä  kahvilamainen alue vihreässä ympäristössä.  Molemmat kahvilavaunut sijaitsevat alueella, jossa paljon kibutseja.
Täällä söimme herkulliset voileivät, joista unohdin ottaa kuvia.
Sieltä ajoimme paikkaan, jonne pystytetty  muistopaikka kibbutsien kaatuneiden muistoksi. Sinne piti ajaa metsän reunalla olevaa tietä, joka ei millään tuntunut loppuvan, ja lisäksi piti varoa lukuisia maastopyöräilijöitä, mutta lopulta pääsimme perille. 230 kibbutsin yli 3000 kaatuneiden  nimet näkyvät noissa matalissa pylväissä ja edessä olevissa muurimaisissa osissa.
Tuolta oli hienot näkymät alas Jisreelin tasankoon. Muistopaikan jälkeen  oli aika palata kotiin.
Toissa viikolla  tapasin pitkästä aikaa kolumbialaisen  ystäväni  Glorian. Päätimne ajaa hieman aikaisemmin avatulla kevytraitiotiellä Jaffaan. Torin lähimmässä asemassa  oli ensimmäisinä päivinä tällaiset  punaiset  hahmot, jotta ihmiset löytäisivät helposti maanalaiset asemat.
Täällä puhuttiin jo yli 30 vuotta sitten että kohta ajellaan kaupunkijunalla, mutta kevytraitiotien  ensimmäinen ,eli punainen  linja, avattiin vasta elokuussa, 8 vuotta kestäneiden töiden jälkeen.
Kevytraitiotien  punaisen linjan piti avautua jo 2 vuotta sitten, ja sen jälkeen annettiin ainakin 4 uutta päivämäärää, mutta nyt se sitten vihdoinkin avattiin. Tel Avivin alueella ja parin viereisen kaupungin alueella kevytraitiotie kulkee metron tapaan maan alla,eli tosi nopeasti, mutta maan päällä sitten paljon hitaammin.
Olimme aikaisin liikkeellä, ja vaunu oli tyhjä, mutta takaisin tullessa tosi täynnä. Kevytraitiotie todella lyhentää matka-aikaa moneen paikkaan, etenkin niillä alueilla missä se toimii metron  lailla .
Jäimme pois Jaffan ensimmäisellä asemalla.
Sieltä oli lyhyt kävelymatka Jaffan kirpputorin alueelle.
Aamulla aikaisin oli vielä hiljaista Elokuussa, kuten aina, kosteaa ja kuumaa,mutta useat aikaiset aamut ovat olleet mukavia, klo 7 saakka ainakin.
Kurkistimme kujille, jossa ei vielä ollut aamulla toimintaa.
Ihanat kujat.
Mikäs heppa siinä on...🐴
Se varsinainen kirpputori...
Ohitimme Aboulafian  leipomon, mutta söimme vain silmillämme 
Muutenkin liian makeita minulle nuo herkut.
Ohitimme Jaffan kellotornin 
Lounaan jälkeen oli aika palata takaisin.Toissa viikolla ajelin useamman kerran kevytraitiotien metromaisen reitin varrella, ja etenkin yhteen kauppaan mikä maahantuo Fazerin makeisia ja hapankorppuja, matka lyheni reilusti  bussimatkaan verrattuna. Kotini vierestä pitäisi jossain vaiheessa löytyä kevytraitiotien vihreän linjan pysäkki. Sen on luvattu olla valmis vuonna 2027, mutta siihen ei taida kukaan uskoa ja toistaiseksi lähialueella tehdään infrastruktuuritöitä.
Viime viikolla vein lainakoira Shadowin takaisin kotiin.
Sain Shadowin isänniltä laventelille tuoksuvia tuliaisia Ranskasta. 
Suomen lippu heiluu Saronan kylän markkinapaikan alussa.
Eilen iltapäivällä/illalla olin kivassa tapahtumassa Saronan kylässä , ala-Galilean alueella. Saronan kylä on maatalousosuuskunta, ja kerran  vuodessa  siellä järjestetään  tapahtuma, jossa markkinat, elävää musiikkia sekä teemana joku maa. Tällä kertaa se oli  Suomi🇫🇮💙

Suomi-osuudelle oli annettu 2 pöytää, joita suurlähetystön väki kävi järjestämässä. Oli pullaa, Finlandia-vodkaa(myös turkinpippureilla terästettyä) ,Fazerin suklaata ja minun omenakakkuni(näkyy tuossa kuvassa).
Suurlähetystöstä oli paljon Suomi-materiaalia, ja myöhemmin uteliasta väkeä kävi paljonkin Suomi-osuuden kohdalla .
Ymmärsin että kutsu suomalaisille oli tullut tältä kylän asukkaalta, eli Israelin entiseltä Suomen suurlähettiläältä. Tosi mukava mies😀
Suomi_pöytien jälkeen oli kylän pääraitilla pitkä rivi erilaisia kojuja.
Hunaja-koju, ajankohtaista koska tässä kuussa Rosh HaShana, eli juutalainen uusi vuosi, johon kuuluu myös hunaja.
Kfar Kaman kylästä tullut kondiittori . Kfar Kama on tserkessien asuttama kylä pohjoisessa Israelissa.  
Hatsapurit näyttivät tosi hyviltä, mutta olivat tosi hintavia 
Vähitellen alkoi hämärtyä 
Ennen poislähtöä ehdin vielä kuunnella tämän bändin esitystä, ja etenkin rumpalityttö oli taitava laulaja.
  Kaunista syyskuun 1.viikonloppua❤️