lauantai 15. toukokuuta 2010

Sunnuntaiklassikko 16.5.2010

Edit.  Toukokuun 18. YouTube oli poistanut tämän videon yhtäkkiä,eikä sitä muualtakaan nyt löydy.
Olen täysin hurahtanut TV-sarja Gleehin.Etenkin sen musiikilliseen antiin mutta muutenkin, ja kohta sarja on myös tulossa Suomeen;näin luin MTV3 sivuilta. Pari viikkoa sitten tullut 16. jakso oli varmaankin kauden parhaimpia ja musiikillisesti aivan huippu. Laitankin sunnuntaiklassikoksi tuossa jaksossa olleen Matthew Morrisonin ja  Kristin Chenowithin laulaman dueton "One Less Bell to Answer/A House is not a Home:kaksi yhdistettyä Burt Bacharachin kappaletta.Tiedän,että monet eivät voi sietää Bacharachin kappaleita,mutta tämä versio,joka on sama,jonka Barbra Streisand levytti  vuonna 1971 albumillaan " Barbra Joan Streisand, on mielestäni upea!! Chenowith,jonka puheääni on kuin sarjakuvahahmon ääni,laulaa jumalaisen kauniisti.YouTubesta ei löytynyt Foxin videota vaan kuuluu ainoastaan tuo laulu.

Barbran alkuperäinen  versio täällä

Ja muut klassikot löytyvät täältä

perjantai 14. toukokuuta 2010

Vanhan juna-aseman uusi tuleminen

Jaffan vanha juna-asema-alue avattiin joku aika sitten pitkän kunnostamisen ja restauroimisen jälkeen. Nyt se tosin ei enään ole juna-asema,vaan alue,jossa kahviloita,ravintoloita,kivoja kauppoja ja tapahtumia.Alue on aivan ihastuttavan Newe Zedekin vieressä,ja vastapäätä on meri.
Alue on suurempi kuin olin kuvitellut.Asemarakennuksen lisäksi siellä on monta muutakin vanhaa ja kaunista ,kunnostettua taloa. Osa alueesta on vieläkin keskeneräistä,ja jotkut tulevat kaupat ja ravintolat  olivat vielä remontissa,mutta mukavasti sinne oli jo avattu kahviloita ja erilaisia kauppoja.
Jopa osa vanhoista raiteista oli säästetty. Linkin takana näkyvät nämä rakennukset paremmin kuvattuna.
Tämän talon yläkerroksen kahvilaan olisi mukava mennä joskus...
Vanhan juna-aseman päärakennuksen seinät oli jätetty alkuperäiseen muotoonsa,mikä miellytti.Tuossa alemmassa seinässä näkyy teksti,jossa lukee ranskaksi odotussali.Valaisintyöt olivat vielä hieman kesken katossa...
Vanha junavaunukin oli kunnostettu ja sinne pääsi sisälle katsomaan. Minua viehätyttivät alueen vanhat katulaatat;tosi kauniit.Tuossa junakuvassa eivät nämä laatat näy selvästi,joten laitoin ne omana kuvanaan tänne.
Musiikin tähden olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa,sillä niin miellyttävältä se kuulosti. Siellä piti olla myös ilmaisia luontoja:ravinnosta ja ekologiasta,mutten ehtinyt niihin.
Dokumenttielokuvafestivaaleilla viime viikolla näin esitteen,jossa kerrottiin juna-aseman uudesta luomutorista.Joka perjantainen luomutori oli tänään vasta toista kertaa,mutta ihmisiä ei ollut kovin paljon;sana ei ole vielä tarpeeksi kiertänyt.Olen iloinen,että nyt on toinenkin maatilatori Tel Avivissa,ja vaikka tässä oli vähemmän kojuja,oli siellä miellyttävää kierrellä.Aseman esitteessä pyydetään ihmisiä tuomaan omat kassinsa ostoksia varten;muovikasseja ei kuulemma jaeta,mikä on hyvä juttu:-)
Toisella puolella myytiin ekologisia tuotteita. 
Ilokseni löysin sieltä porkkanakosmetiikkaa.Näihin Yes to Carrots-tuotteisiin tutustuin joku aika sitten,kun sain pakkauksen,jossa minikokoisia tuotteita.Ne miellyttivät ja olinkin etsinyt näitä. Yhdysvalloissa myytäviä ja osittain täällä valmistettuja  tuotteita,jotka on pääasiallisesti tehty erilaisista kasvisöljyistä eivätkä nämä sisällä parabeeneja.Mikä näissä tuotteissa myös vaikutti ostopäätökseen, on se,että jokaisesta Yes to Carrot-tuotteen hinnasta menee osa Yes to Seed-säätiöön,jonka kautta koulut ja yhteiskunnat voivat saada rahoitusta vaikka kaupunkipuutarhojen perustamiseen.
Ja porkkanoiden tiimoilta järjestänkin mini-arpajaisen,jossa palkintona ylläoleva pakkaus:Läpinäkyvässä pussukassa(sopii hyvin lentomatkoille kun pitää ollakin läpinäkyvä) on seuraavat tuotteet:Body butter 30ml, käsivoide 18 ml,vartalovoide 18 ml, suihkusaippua 60 ml sekä normaalin kokoinen huulirasva.Kaikki tuotteet ovat parabeeni ja SLS-vapaita.
Laittakaapa kommenttia jos haluatte olla mukana arpajaisissa.
Arvonnan suoritan ensi viikon keskiviikkona

torstai 13. toukokuuta 2010

Oranssi ja vihreä kollaasi



Viikon kollaasihaasteena oli vihreän ja oranssin värinen kollaasi.Halusin tehdä appelsiinin muotoisen kollaasin mutten onnistunut laittamaan tähän oranssia reunaa..Kuvassa näkyy appelsiineja,vihreällä lautasella ja puussakin,lankoja,keittiövälineitä ja kaupan hyllyltä kuvaamiani astioita.
 Muut kollaasit löytyvät täältä

maanantai 10. toukokuuta 2010

Miesten vuoro

Kävin juuri katsomassa Miesten Vuoro-dokumenttielokuvan.Elokuva osallistui täällä DocAviv-dokumenttielokuvafestivaaleille. Miten kaunis ja koskettava elokuva suomalaisesta miehestä!
Elokuvan jälkeen haastateltiin kuvassa näkyvää elokuvan toista ohjaajaa,Mika Hotakaista,ja yleisö sai esittää kysymyksiä.Salissa oli kuitenkin niin kuuma,että lähdin pian pois;ilmastointi oli selvästi unohtunut.


Edit: 12.05 Miesten vuoro valittiin dokumenttifestivaalin parhaimmaksi ulkomaalaiseksi elokuvaksi:-)

lauantai 8. toukokuuta 2010

Äitienpäivätervehdys


Tällä kuvaamistani kukista kootulla kollaasilla toivottelen Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille!

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Kaikenlaista bongailua ja piileskelevä koira

Kaikenlaista tulee bongailtua kun kävelee Tel Avivin kadulla.Näin eräällä sisäpihalla bougainvillea roikkumassa talon katolta ja kyllä tuollainen aika tavallinenkin talo näyttää heti miljoona kertaa paremmalta kun siinä roikkuu kauniita kukkia tuolla tavoin.
Mammografiaklinikan ulkopuolella on pitkulanmuotoinen lammikko,jossa täynnä näitä kultakaloja.Niissäkin on aika monta eri värivariaatiota. Kävin mammografiassa vuositarkastuksessa ja eilen soitettiin,että pitää tulla takaisin,toivottavasti se ei tarkoita mitään vakavaa.Mutta taas joutuu hermoilemaan kauemmin.....
Aprikoosien aika on tullut.En kauheasti välitä tuoreista aprikooseista,mutta pidän aprikoosihillosta.
Ja missä luuraa Bambi? Sen lempipaikaksi on muodostunut  tässä tietokonehuoneessa oleva sohva/vierasänky,jossa on kangas päällä.Se piiloutuu aina tuonne kankaan alle,jossa sitten näkyy mytty.Joskus on pää esillä.Vaikka nyt on jo aika lämmintä,on kankaan alla sittenkin näköjään miellyttävämpää.....

Ja E. jos luet tätä,en saanut sähköpostiasi.Näköjään viestintäongelmia molemmissa päissä.Voisitko postailla uudestaan....

tiistai 4. toukokuuta 2010

Vihreä ja vihreä värikollaasi

Tämän viikon vihreä ja vihreä kuulosti mukavalta,sillä rakastan vihreää! Luonossa sitä löytyy täällä ympäri vuoden,ja ihailen sitä jatkuvasti! Kotona ei ihan kauhean paljon vihreää ole tällä hetkellä,mutta Suomessa olohuoneeni oli kokonaan vihreän ja puun väristä,ja tuo lamppu on sieltä,ja nyt nykyisessä olohuoneessani.Vaatteistani ei kauheasti ennen löytynyt vihreää,mutta nyt olen siihen aika paljon hurahtanut,ja se kuulemma sopiikin minulle.
 Kollaasissa näkyvät lampun lisäksi herneenversoja,aasinkorva,vihannesasetelma,uusi ihana ostoskärryni sekä vihreän sävyisiä toppeja.
Lisää vihreitä kollaaseja löytyy täältä