perjantai 12. kesäkuuta 2009

Elokuva ruokateollisuudesta

Amerikkalaiseen elintarviketeollisuuteen perustuva dokumentaarielokuva Food,Inc. saa tänään ensi-iltansa Yhdysvalloissa.Elokuva kertoo mitä elintarviketeollisuus ei haluaisi ihmisten tietävän. Se perustuu samannimiseen kirjaan ja täältä voi lukea lisää dokumentista ja sen vaiheista.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Vaihtoehtoisia hoitoja

Kävin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni akupunktiossa.Vähän yli kuukausi sitten heräsin aamulla oikean olkapään kipuihin. Kipu oli tosi voimakas ja säteili myös käsivarteen ja kaikki,mihin kättä yleensä käytin, tuntui vaikealta. Kuten pukeutuminen. Olkapään lisäksi myös niska oli kipeä ja tuntui jäykältä päätä kääntäessä. Ajattelin, että varmaan tämä pian menee ohi enkä tehnyt mitään, ja kipu vain jatkui ja oli aamuisin aivan sietämätöntä. Puolentoista viikon jälkeen menin ortopedille, ja sain lihastulehdukseen auttavia lääkkeitä,jotka poistivat 85% kivuista, mutta kokonaan se ei mennyt pois.Tänään sitten menin sen johdosta akupunktioon.

Sairaskassallani on myös vaihtoehtoisten hoitojen klinikoita, joissa voi saada vuoden aikana tietyn määrän hoitoja alennettuun hintaan. Esim. akupunktiohoitokerta maksaa noin 14 euroa ja esimerkiksi shiatsu noin 12 euroa, eli siis aika edullisia ovat.Alennettuja hoitoja saa vuodessa 16 kpl,jonka jälkeen voi ottaa hoitoja normaaliin hintaan.Ensin tilataan aika klinikan lääkärille,joka päättää/ehdottaa mitä hoitoja voisi ottaa.Minulla on kuulemma niin pahasti jumissa olevat lihakset, että pitäisi ottaa sarja akupunktiota sekä sarja shiatsua.

Neuloja laitettiin käsiin ja niskaan ja hartioihin (tai ainakin niin tuntui) ja sitten sain maata vatsallani liikkumatta 25 minuuttia. Kun neulat oli poistettu,sanoi akupunktionisti että pitää levätä 5 minuuttia ja juoda lasin vettä.Alussa en tuntenut mitään, ja ajattelin,että varmaan täytyy ottaa monta hoitoa ennenkuin mitään tapahtuu. Puolen tunnin kuluttua huomasin ,että pään kääntäminen ei enään tuntunut yhtä vaikealta kuin ennen hoitoa ja juuri nyt olo on parempi kuin yli kuukauteen! Eli todella tehokas oli mulle tämä ensimmäinen akupunktiohoito. Syy koko jumittumiseen on varmaankin jo yli 20 vuotta kestänyt tietokoneen kanssa työskentely.Pitäisi varmaan pitää pieni tauko,hah, helpommin sanottu kuin tehty,mun tapauksessa ainakin.....Nyt odotan jo innostuneena seuraavaa akupunktiohoitoa ensi maanantaina.Minkälaisia kokemuksia teillä on akupunktiosta?
Edit.Niska tosiaankin kääntyy paremmin kuin ennen hoitoa,mutta olkapäät edelleenkin yhtä kipeitä.Odotankin mitä seuraava hoitokerta saa aikaiseksi...

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Kodittomia koiria

Tästä nyt tulee taas eläinaiheinen postaus, mutta tänään kävin eläinsuojeluyhdistyksessä, jossa olen silloin tällöin vapaaehtoisena. Kerran viikossa kaikki uudet koirat ja kissat kuvataan, ja silloin siihen tarvitaan apua.Kuvaus on yhdistyksen nettisivuja (linkin takana kuvat adoptoitavista koirista)varten;sinne tulee kaikkien uusien adoptoitavien koirien/kissojen kuvat.Liian monta uutta koiraa ja kissaa ilmestyy yhdistykseen viikottain. Ulkoilutin myös muita koiria.Ne ovat niin onnellisia,kun saavat huomiota! Ei näitä voi olla säälimättä ,ja toivomatta että niille löytyisi kunnon koti. Mutta kaikille ei löydy.....Otin myös pienen videopätkän,jonka laitan tänne.Siinä ovat karanteenissa olevat koirat.Löytökoirat, joilla ei ole sirua tai tietoa taustasta,joutuvat kuukaudeksi karanteeniin.Suurin osa näistä karanteenissa olevista koirista on pentuvaiheessä vielä. Kaikki adoptoidut koirat sterilisoidaan,mutta edelleenkin on liialti koiria, jotka saavat juoksennella vapaana, ja tuloksena on sitten ei-toivottu pentue,josta on päästävä eroon.

Olen Megi, 3 kk,ja pääsin eilen pienelle kierrokselle.
Voiko minua vastustaa?



maanantai 8. kesäkuuta 2009

Kissoja ja ympäristötaidetta

Iltapäivällä olin kokouksessa,joka oli viime viikkoisten kierrätysmessujen jälkipuintia.Päätimme, että seuraavat messut pidämme keväällä, kun ei ole liian lämmintä.
Matkalla sinne näin tämän kissanpennun. Kissanpennut (ja muutkin pennut) ovat niin suloisia!
Nämä kissat ovat aivan lähellä paikkaa, jossa viime vuoden puolella kuvasin alla olevaa kissaperhettä.Vihreä juttu tuossa sivulla on iso roskasäiliö.Ikävä kyllä luukku joskus on auki,joten kisut pääsevät sinne sisälle.Nämä pennut muistuttivat kovasti viime vuonna kuvaamiani pentuja, joten samaa perhettä näkyvät olevan, eri sukupolvea vaan......
Tässä viime vuonna kuvaamani perhe. Aika samannäköisiä kuin ylläoleva pentu.
Kurssikeskuksessa, jossa kokous pidettiin, oli myös uusia papier mache-töitä. Ne ovat mahdottoman upeita ja tämä on kierrätystaidetta parhaimmillaan. Sanomalehdet päätyvät hienoiksi töiksi.Jopa Minni ja Mikki Hiiri olivat päässeet mukaan.....
Olisi kiva oppia tekemään tällaisia papier mache-töitä, ne ovat niin hienoja! Klikkaa kuvat suuremmiksi, niin näet ne paremmin.
Kokouksen jälkeen menin tapaamaan etiopialaista yksinhuoltajaperhettä,jota käyn välillä tervehtimässä. Vauva oli kasvanut ja on jo puolen vuoden ikäinen. Suloinen!

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 7.6.2009

Sunnuntaiklassikoksi valitsen Madonnan esittämän American Pie-biisin;ihan sen kunniaksi että Madonna tulee tänne esiintymään syyskuun ensimmäisenä päivänä. Konsertista tulee Israelin historian kallein lavakonsertti, sillä kaiken lavarekvisiitan tänne raahaaminen maksaa maltaita!Konsertti on samalla Madonnan Sticky and Sweet-kiertueen viimeinen etappi. Madonna on täällä aikaisemminkin esiintynyt, joskus 90-luvulla , ja sen lisäksi hän on täällä muutenkin vieraillut,mutta ei konserttien vaan Kabbalan merkeissä.Samaan aikaan mutta eri paikassa täällä esiintyy Faith No More yhtye,joten joillekin saattaa tulla dilemma kumman konserttiin mennä.

En ole koskaan ollut mikään suuri Madonna-fani,mutta kyllä häntä ihan mielelläni kuuntelen joskus. Don McLeanin ihana American Pie-biisi oli ykköshitti USAssa vuonna 1972 . Don McLeanin alkuperäinen biisi (Linkin takana McLeanin laulu ja sanoitus)on mielestäni paras versio, mutta kyllä Madonnankin tanssiversiota voi kuunnella, vaikka se valittiinkin biisin huonoimmaksi cover-versioksi...... Ja muut viikon klassikot löytyvätkin täältä.


torstai 4. kesäkuuta 2009

Kuvia viime vuorokaudelta

auringonlasku 1 Eilen sain vieraita Suomesta;P:n sekä miehensä M. P oli lisäkseni ainoa suomalainen asuessani pohjoisessa pikkukaupungissa;hänen miehensä taas on venäläinen entinen balettitanssija. P sekä M ehtivät muuttaa takaisin Suomeen ennenkuin itse muutin pois kaupungista, mutta he tulevat tänne aina keväisin pariksi kuukaudeksi.Oli kiva taas tavata ja menimme viereisen kaupungin , Bat Yamin,(Bat Yam=meren tytär) rannalle, sillä M halusi uida. Bat Yam on nykyisen kotikaupunkini Holonin vieressä, mutta Holon on sisämaassa kun taas Bat Yamilla on ihana ranta ja rantabulevardi!

juoksijoita rannalla Tullessamme rantaa kohti siellä näkyi juoksijoita…..Rantabulevardi on ylhäällä ja rannalle pääsee portaita pitkin

Kisu Janoinen kissa odotteli että joku olisi avannut jalkasuihkun kraanan…..

Auringonlasku 2 Aurinko laskikin pian ja yritin kuvata sitä, mutta pikku digikamerarani ei riitä kunnolla kuvaamaan auringonlaskua.Auringonlasku Välimerellä on upea ja aurinko on kuin suuri hehkuvan oranssin värinen pallo, mutta sitä ei kamerallani lainkaan pystynyt kuvaamaan. Minulla on parempikin kamera, mutta pikkukamera on yleensä aina laukussani ja paremman kameran kanssa vieläkin harjoittelen….

Kaktuspuisto Aamulla menimme läheiseen kaktuspuistoon,josta olen aikaisemminkin kirjoittanut. Tähän aikaan vuodesta monet kaktukset kukkivat ja ovat kauneimmillaan.

begoniat Kaktuspuistosta löytyi myös upean värisiä begonioita sieltä sun täältä…

vihanneskauppa Iltapäivällä vieraat lähtivät pohjoiseen entiseen kotikaupunkiini ja minä menin vihanneskauppaan.Lähistölläni on paras koskaan näkemäni vihannes/hedelmäkauppa. Kuin valtava marketti, jossa vain vihanneksia, hedelmiä, yrttejä  ja sieniä. Otin salaa pari kuvaa, sillä viimeksi minulle sanottiin,ettei siellä saa kuvata.Kuvassa näkyy vain pieni osa valtavasta kaupasta. Valikoima on upea ja tavara hyvää!

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Kierrätysmessut

Tänään oli sitten ne kierrätysmessut, jonka järjestelyissä olin mukana ja jotka olin maininnut aikaisemmassa postauksessa. Ne pidettiin lähistölläni olevan aikuiskurssikeskuksen tiloissa.Messut alkoivat puoli viideltä iltapäivällä , ja saavuin paria tuntia aikaisemmin auttamaan järjestelyissä.Minulla oli oma pöytä, jossa jakelin ja informoin eläinoikeusyhdistyksen ja vegaaniyhdistyksen esitteitä/esitteistä sekä myös kurssikeskuksen esitteitä.En ole noitten yhdistyksen jäsen;olin hakenut ja myöhemmin tilannut heiltä materiaalia ja toimin messuilla ihan epävirallisena edustajana.....Piti ottaa omastakin pöydästä kuva, mutta se unohtui! Ylläolevassa kuvassa muuten näkyy loistavia kierrätysjuttuja:kaikki nuo esineet paitsi oikealla sivulla oleva keltainen korinomainen juttu ovat tehty muovipusseista! Muovipusseista tehty laukku näytti hyvältä, se oli vuorattu kankaalla. Nämä olivat siellä vain näytillä, ei myytävinä ja niiden tekijä näytti minulle miten muovipusseista tehdään "lankaa" .
Oli vaikeaa löytää ihmisiä, jotka tekevät ihan pelkästään kierrätysmateriaaleista tuotteita, joten sinne etsittiin myös ihmisiä,jotka tekevät itse jotain luonnon materiaaleista. Yksi mies möi tekemiään upeita puuesineitä.Esineet oli tehty eksoottisista puulajeista, joten ne eivät olleet kovin ekologisia;puut rahdattu tänne ja käytetty luonnonvaroja, ei kierrätysmateriaalia.Mutta upeita esineitä oli mies tehnyt.Kaikki värit näissä töissä muuten ovat ihan puitten omia värejä.
Nämä keramiikkaesineet eivät myöskään olleet myynnissä, vaan mainostivat kurssikeskuksen keramiikkakurssia. Hienon näköisiä töitä;tuotakin olisi kiva oppia tehdä.Taiteeseen liittyvät kurssit eivät tosin ole kovin halpoja....
Kirjapöytä oli suosittu. Kaikki kirjat (käytetyt)maksoivat noin euron. Sama nainen, joka oli tehnyt ensimmäisen kuvan muovipussityöt, oli myös tehnyt nämä paperiset mainoksista tehdyt linnut ja ananaksen.Mahdottoman upeita!
Yksi tuttu kurssikeskuksesta tekee tällaisia mosaiikkitöitä. Tuo iso ruukku oikealla on IKEAn tavallinen ruskea ruukku,jonka hän oli muuttanut tosi kauniiksi. Sama nainen on myös kirjoittanut pari lastenkirjaa, joita hän möi samalla.
Yksi ympäristösuojelukurssilla olleista ihmisistä on kierrätystaiteilija,joka käyttää töissään ainoastaan kierrätysmateriaalia.Tämä kukka on tehty muovipullosta.
Tässä lisää muovipussitaiteilijan töitä:muovipussikukat. Pienen mereneidonkin on joku keramiikkakurssilainen tehnyt.
Tässä oli oliivipuusta tehtyjä töitä. Rasiassa oikealla on avokaadon siemenistä tehtyjä horoskooppikoruja.Tekniikka on kuulemma peräisin intiaaneilta Etelä Amerikasta.
Kurssillani olleen kierrätystaiteilijan papier mache-lautanen
Nämä pikku hedelmät ja vihannekset olivat myös papier machesta tehtyjä
Tässä oikealla itse kierrätystaiteilija ja osa hänen pöydästään.
Paikassa oli myös käytettyjen tavaroiden tori, jossa joko tehtiin vaihtokauppoja tai ostettiin tavaraa. Yhdessä pisteessä myytiin ihan pienellä hinnalla kahvi+kakkuannosta.Osa meistä järjestäjistä olimme leiponeet kakkuja tähän kahvioon.
Klo 18.30 häivyin samassa talossa olevalle joogatunnilleni,ja kun joogasessio oli loppunut, olivat viimeiset myyjät korjailemassa tuotteitaan pois. Kävijämäärä oli aikamoinen pettymys:vaikka olimme mainostaneet aika ahkerasti, kävijöitä tuli tipoittain.Yksi syy kuulemma oli kuumuus..
Klikkaa kuvat suuremmaksi....