perjantai 21. lokakuuta 2016

Viikonloppua kohti

Violetit bougainvilleat kukkivat niin kauniisti tässä lähistöllä.Kotikadullani asuva Evelyn vannoo että niillä on lääketieteellistä vaikutusta,että auttavat flunssaan ym. ja olen ollut aika skeptinen kun hän on kerännyt terälehtiä.Mutta taitaa Evelyn sittenkin olla oikeassa.... Meillä on edelleenkin täällä kuumaa siis hellettä,mutta kosteusprosentti on vihdoinkin mennyt alas,ja mikä valtava ero verrattuna mitä oli vielä joitakin viikkoja sitten.Nyt voi jo olla ilman tuuletinta ja ulkona on jo mukavempaa kävellä:)
Aamulla aikaisin maustetorin alueella törmäsin tähän mopon istuimella viihtyvään kauniiseen ja ystävälliseen kissaan.Muistutti minua edesmenneestä Otto-kissastani.
Kissalla /kissoilla oli nurkassa juoma-ja ruoka-astia,ja hyvin syötetyn näköisiä olivatkin.
Puhelimeni käyttöjärjestelmä uusiutui totaalisesti muutama päivä sitten,ja sen jälkeen on tuntunut että puhelimella otetut kuvat ovat entistä vähemmän tarkkoja. 
Kotiin tullessani otin Bambin ja menimme kävelylle samarialaisten pikkuiseen kaupunginosaan kodin lähistöllä.Heilläkin on lehtimajajuhla,mutta erilainen. Heidän lehtimajajuhlansa on kattoon rakennettu upea hedelmäkatos. Näiden laittamiseen on mennyt valtavasti työtunteja.Huomennä heillä on viimeinen juhlapäivä,ja hedelmäkatokset otetaan alas.
Molemmat kuvassa näkyvät kattorakennelmat oli rakennettu ulkoterasseille. Kurkin sisään ja kysyin saanko kuvata. Olivat kovin ystävällisiä ja viivyin kauemmin kuin oli tarkoitus. 
Samarialaiset eivät koskaan istu suoraan katoksen alla,vaan sivuilla,ettei vain joku hedelmä putoisi päälle.
Samarialaisten kirjoitusta.  Tuo pitkä keltainen hedelmä on etrog,Citrus medica. Kysyin mitä siitä tehdään pyhän jälkeen,...kuulemma hilloa.. Samarialaisista lisää täällä

8 kommenttia:

  1. Ensin luulin, että kuvat ovat väärinpäin, mutta katossahan niiden kuuluikin olla.
    Ihanaa viikonloppua Jael!

    VastaaPoista
  2. Katselin juuri toisaalla näitä upeita hedelmäkattoja. Ovat todella upeita. Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  3. Upeita nuo hedelmäkatokset! Jäin miettimään, että mitenköhän hedelmät on mahdettu kiinnittää katoksiin. Ja syödäänkö ne sitten irrottamisen jälkeen. :-) Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  4. Tämä samarialaisten yhteisö on minulle uusi asia. Minkälainen se on? Mitä erityispiirteitä heillä on?

    Siellä erilaisia yhteisöjä on valtavasti.

    VastaaPoista
  5. Onpa taas mainiot kissakuvat, ja bougainvillea on ilo silmille.
    Mahtava hedelmäkatos.

    Mukavaa viikonloppua sinne helteisiin !

    VastaaPoista
  6. Outi>Aika erikoista tosiaankin tuo hedelmäkatto;D Mukavaa viikonloppua sinulle Outi

    Nelli:tosiaankin vau nuo hedelmäkatot.Kamala työ tehdä ja varmaan suuri työ myös ottaa ne pois.Varmaan menevät mehuksi ja hilloksi tuon jälkeen.Kiitos samoin sinulle ihanaa viikonloppua:)

    Satu:Kiitos:)Yksitellen laitetaan sellaiseen kehikkoon nuo hedelmät.Kai niissä on rautalankaa tai jotain jotta ne saadaan roikkumaan.Eilen ainakin minulle kerrottiin että hedelmät menevät hilloksi tai mehuksi,ja osa annetaan vähä-osaisille.

    Katveita:Minäkään en ollut heistä tietoinen ennenkuin muutin naapurustoon.Kaikista parhaiten heistä saa tietoa omalta sivustoltaan eli täältä
    https://www.israelite-samaritans.com/

    Rita:Kiitos,kisu oli ihana ja hedelmäkatos vau! Ja oikein kivaa viikonloppua sinullekin:)


    VastaaPoista
  7. Mäkin luulin että kuva on väärinpäin, kun hedelmät olivat katossa - mutta vääräss olin :D Hienon näköistä!!

    Kävin täällä lukemassa useammankin postauksen, pitkästä aikaa.
    Olen aloittanut töissä uudessa roolissa ja olen kiireisempi siellä kuin koskaan. Blogille jäänyt entistäkin vähemmän aikaa .. mutta toivottavasti rutiinit asettuu taas paikoilleen ja saan järjestettyä itselleni enemmän aikaa tehdä myös töiden ulkopuolella juttuja ... ;)

    haliterkkuja ja bambille rapsutuksia <3

    VastaaPoista
  8. MaaMaa:kiva kun kävit kommentoimassa kiireistä huolimatta ,ja onnea uudelle työroolillesi. Kiitos ja Bambi lähettää terkkuja:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...