sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Olin siellä-I was there

Tämä on Benjamin Patton;Amerikan ehkä tunnetuimman kenraalin George S. Pattonin pojanpoika. Viime viikolla minulla oli mahdollisuus jutella hänen kanssaan ,kun hän oli Tel Avivissa I Was There-ryhmätyökurssinsa  merkeissä. Kentraali Pattonista tehty elokuva voitti useita Oscareita,ja myös hänen poikansa,Benjaminin isä ,valitsi sotilasuran,mutta Benjamin ei vastoin sukunsa perinteitä valinnut sotilasuraa. Kun kenraali Patton ei ymmärtänyt  sodassa traumatisoituneiden sotilaitten tilaa ,niin hänen pojanpoikansa päätti omistaa elämänsä traumatisoituneiden veteraanien auttamiselle. Benjamin Patton on jo useita vuosia työskennellyt Yhdysvalloissa traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivien veteraanien kanssa,järjestämällä elokuvaryhmätyökursseja.Hän uskoo,että ryhmätyössä tehdyt,sotilaiden omiin kokemuksiin perustuvat  lyhytelokuvat auttavat kohtaamaan menneisyyden haamuja. Joitakin vuosia sitten Benjamin Patton järjesti ryhmätyökurssin,jossa oli sekä amerikkalaisia että israelilaisia veteraaneja,ja silloin Natal-järjestössä (Israelin traumakeskus sotien ja terrorien uhreille) päätettiin että Benjamin Pattonin ryhmätyökurssi oli saatava myös tänne. Tämä helmikuussa pidettey ryhmätyökurssi oli jo kolmas kerta Pattonille täällä.
Ryhmätyökurssi pidettiin tässä upeassa vanhassa  talossa,jossa kävin viimeksi vuonna 2003 ,kun se vielä oli Sothebyn huutokaupan hallussa,ja eksä oli saanut kutsun johonkin coctail-tilaisuuteen .Nyt talo kuuluu säätiölle,joka huolehtii entisistä yksinäisistä sotilaista,armeijan jälkeen. (yksinäiset sotilaat:joko tänne yksin tulleita,tai orpoja tai muusta syystä sellaisia,jotka eivät ole tekemisissä perheittensä kanssa)
Talon sisäpuolella on lähes kaikki modernisoitu,mutta on siellä jäljellä vielä jotain vanhaakin,kuten nämä kauniit lattiatiilet.Säätiö lahjoitti talon tilat ryhmätyökurssin käyttöön.
Yksi ryhmistä Carmel.torilla. Kuva saatu Natal-järjestöltä
Ryhmätyöpäiviä oli 4,ja osanottajia oli tällä kertaa 14. Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin,käytiin läpi kipeitä kokemuksia ja opittiin elokuvauksen perusteita. ,Toinen päivä oli vaikea mutta täynnä tunteita: osanottajat alkoivat avautua ja käsitellä asioita,joita he eivät olleet käsitelleet vuosiin. Kolmas päivä oli täynnä energiaa ,sillä silloin osanottajat alkoivat työstää elokuviaan, Osanottajat jaettiin 4 ryhmään,,ja jokaiseen ryhmään kuului sekä kliinikko että elokuvauksen ammattilainen. Neljäntenä päivänä kuvattiin mitä oli jäänyt kuvaamatta, ja editoitiin elokuvat.Illalla  oli ryhmätyökurssin päätösjuhla,johon osanottajat kutsuivat perheenjäseniään ja ystäviään,ja katseltiin jokaisen ryhmän elokuvat.
Kuva saatu Natal-järjestöltä
Myös tämä kohtaus Carmel-torilla,erään ravintolakojun edessä.liittyy veteraanien kokemuksiin ja lyhytelokuvaan. Täällä voi katsella muutaman Pattonin Yhdysvalloissa järjestämän ryhmätyökurssin lyhytelokuvia.Yhdessä niissä käynti supermarketissa tuo mielee kipeitä muistoja...
Kuva saatu Natal-järjestöltä
Juttelin Natal-järjestön psykologin kanssa,joka kertoi osanottajien edustavan useita sukupolvia,mutta suurin osa heistä oli keski-ikäisiä. Hän kertoi,että nämä ihmiset ovat pitäneet traumaattiset kokemuksensa piilossa vuosia,eivät ole kertoneet niistä kenellekään,kunnes tuntuu että sisällä räjähtää.Tässä ryhmätyökurssissa  he avautuvat ensimmäistä kertaa traumaattisista kokemuksistaan.  Nuoremmille miehille (viime vuonna kuulemma oli myös nainen mukana) asia on vielä tuore;he pystyvät vielä hyvin piilottamaan kipeät kokemuksensa  mutta keski-ikäiset ovat piilottaneet niitä jo niin kauan että he tarvitsevat tällaisen ryhmätyökokemuksen.Ehkä naiset osaavat paremmin käsitellä kipeitä kokemuksiaan kuin miehet...
Kuva saatu Natal-järjestöltä
Ryhmäkuvassa kurssin osanottajat sekä Natal-järjestön henkilökuntaa. Toisessa rivissä,heti Benjamin Pattonin takana,ihana ystäväni (mustavalkoinen pusero) Natal-järjestöstä.
Kuvassa Benjamin Patton ja Natal-järjestön toimitusjohtaja Orly Gal. Pattonin ja hänen tiiminsä tänne tuominen ei ole mikään halpa juttu,ja Natal-järjestössä pyritäänkin siihen ,että täällä koulutetaan väkeä, joka järjestää Pattonin periaatteiden mukaan toimivia ryhmätyökursseja täällä Israelissa.




17 kommenttia:

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Mielenkiintoista!

Tuula / Tuula's life kirjoitti...

Olipa mielenkiintoinen kirjoitus!
Ja kunnioitettava ura Benjamin Pattonilla. Tuossa kyllä putosi omena kauas puusta. On valtavan hienoa, että hän on päättänyt omistaa elämänsä traumatisoituneiden veteraanien auttamiselle.
Nuo kurssit kuulostavat tehokkailta. Nuo yhteiset kokemukset ja yhteinen tekemien avaavat niitä kipeitä muistoja.
Kiitos Jael! Oli koskettavaa lukea tätä.
Hyvää tulevaa viikkoa!

Jael kirjoitti...

Hannele:oli mielenkiintoinen kokemus:)

Tuula:Kiitos,kiva että pidit mielenkiintoisena. Todellakin on Benjamin Patton ihan eri maata kuin kuuluisa isoisänsä,ja onneksi niin:) Hän tekee paljon hyvää ja on erittäin mukava ihminen,ja osasi niin hyvin poseeratakin minulle;Kysyinkin häneltä kurssien tuloksia ,ja hän sanoi että vielä ei ole tarpeeksi tutkimusmateriaalia mutta että selvästi nuo yhdessä koetut hetket kohtalotoverien kanssa auttavat ja toimivat terapiana. Hyvää tulevaa viikkoa sinullekin Tuula:)

Marjo kirjoitti...

Mielenkiintoinen tapahtuma ja erittäin hienoa työtä Benjamin Pattonilta. Varmasti yhdessä koettuna kohtalotovereiden kanssa vaikeat asiat voidaan avata ja aloittaa niiden työstäminen.

Allu kirjoitti...

Tärkeää työtä

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Upeaa, että tällaisia ryhmiä järjestetään. Nämä varmasti auttavat sinne pääseviä ihmisiä paljon.
Ihanaa alkavaa viikkoa Jael.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Tuollaisessa olisin mielelläni mukana. Vasta ääneen sanottu tuo usein asiat todeksi ja vasta sen jälkeen niistä voi päästä eteenpäin.

Anne Palosaari kirjoitti...

Voi miten hieno asia! Traumaperäinen stressihäiriö ei ole leikin asia.Mahtavaa että on ihmisiä, jotka haluavat auttaa siitä kärsiviä näin hyvin toimivan menetelmän avulla.
Kaunis on myös tuo talo ja sen lattiatiilet.
Mukavaa päivää Jael ja alkanutta viikkoa!

Plaza de Mustis kirjoitti...

Very interesting:) Komea pojanpoika Pattonilla. Traumaperäinen stressi on tuttua omastakin elämästä joten senkin vuoksi aihe oli läheinen. Kaunista viikkoa Jael♥

Jael kirjoitti...

Marjo;koskettava ja mielenkiintoinen tapahtuma olikin.Ja hienoa että Patton tavallaan hyvittää isoisänsä tekoja tällä toiminnallaan,hän sanoikin että kaikki lähti hänen omasta perhehistoriastaan. Ja juuri tuo yhdessä olo helpottaa vaikeiden asioiden puimista ja käsittelyä.

Allu:erittäin!

Outi:Täälläpäin on tärkeään että tällaista järjestetään ja esimerkiksi Natalin toiminta ulottuu kaikille uskontoon katsomatta,eli traumoja kokevat samalla tavalla myös arabiväestö ja muut minoriteetit täällä,jotka tarvitsevat trauma-apua. Ihanaa alkavaa viikkoa sinnekin!

Paluumuuttajatar: tuo oli hyvin sanottu,noinhan se onkin. JOs traumaattisia kokemuksia pitää sisällään niitä ei voi työstää.

Anne Palosaari:Todella hieno,ja oli hienoa päästä seuraamaan sitä yhden päivän.Traumaperäinen stressihäiriö ei todellakaan ole leikin asia,tiedän sen itsekin omasta kokemuksesta ja miten puhuminen helpottaa. Tuo talo on aivan ihana.Ulkoa päin kuin silloin kun se oli ihan uusi mutta sisältä niin moderni kuin vain voi olla.-Kiitos samoin sinulle oikein hyvää viikkoa:)

Plaza de Mustis: Benjamin Patton oli erittäin vaikuttava,hyvin pitkä ja karismaattinen mies. Minullekin traumaperäinen stressi on tuttua,joten siltäkin kannalta oli mielenkiintoista päästä seuraamaan tuota. Kiitos samoin sinulle oikein hyvää viikkoa!

Unelma kirjoitti...

Jälleen kerran sinulta kiinnostavaa luettavaa. Tuollaisia Pattoneita olisi täälläkin tarvittu silloin neljäkymmntäluvun lopulla kun isämme yrittivät sopeutua tavalliseen elämään viiden sotavuoden jälkeen.

Kaikkea hyvää teille sinne ja voimia tärkeässä työssänne.

Jael kirjoitti...

Unelma:ihana nähdä sinulta täällä kommentti:) Totta,isoisä Patton jopa kieltäytyi uskomasta että on olemassa sodassa traumatisoituneita sotilaita...Joten pojanpoika hyvittää ...Onneksi nyt osataa hoitaa tuollaista.Sinullekin kaikkea hyvää rakas ystävä:)

Nelli L kirjoitti...

Vau mikä rakennus ja mielenkiintoinen postaus.

Kris & Tony kirjoitti...

Todella ihailtavaa omistautumista Benjamin Pattonilta.. ällistyttävän tärkeää työtä. Hienoa, että kirjoitit aiheesta. :)

Jael kirjoitti...

Nelli:nuo vanhat restauroidut rakennukset ovat niin kauniita:) Kiva kun tykkäsit:)

Kris&Tony: Todellakin,hienoa että hän hyvittää isoisänsä virheet,ja tekee hienoa työtä:) Kiitos:)

Nurkkalintu kirjoitti...

Jael, olen tosi iloinen puolestasi, että pääsit mukaan näin mielenkiintoiseen tapahtumaan! Hiukka kadekin lienen... :-)

Jael kirjoitti...

Nurkkalintu:kiitos,oli kyllä tosi mielenkiintoista:) Olin onnenpekka kun pääsin tuohon mukaan:)