lauantai 31. tammikuuta 2015

Tammikuun viimeinen viikko

Saronan uudet infopylväät.Laatikoissa piti olla karttoja mutta aikaisin
aamulla ne ainakin oliva tyhjät
Niin se tammikuukin loppuu ja helmikuu alkaa. Äkkiä minusta meni ohitse tämä vuoden ensimmäinen kuukausi.Tammikuun alku oli täällä ihanan kylmä ja talvinen,mutta sen jälkeen tuli lämpimämpää ja olikokohan se talvi jo siinä......
Saronassa tein aamulenkin pitkästä aikaa.
Bussipysäkillä oli hauska mainos;liittyen pankin "pienyritysten päivään". Lasin väliin oli laitettu erään Tel Avivin vanhimman kahvilan tuotteita..Seuraavana aamuna kahvikuppi oli kaatunut...ei kai kukaan yrittänyt pikkuleipien vuoksi sentään lasia rikkoa;D
Eilen perjantaina menimme vihdoinkin saman kadun varrella olevan Evelynin kanssa täällä kaupungin reunassa olevaan vanhaan maatalouskoulualueelle.Kävin tuolla viimeksi kaksi vuotta sitten ja kirjoitin siitä silloin vähän enemmän,kahdessa postauksessa.,joten siellä enemmän tuosta paikasta. Tiesin ettei sinne pääse ihan noin vain,mutta Evelyn vakuutti että ei tule ongelmia koska hänen naapurinsa on siellä töissä.Hyvin pääsimmekin portista sisään.
Alue on todella kaunis,etenkin talvisin.
Vanhoissa rakennuksissa on kouluja
Tätä vastapäätä on valtava Bengalin fiikus,josta kerroin enemmän parin vuoden takaisessa postauksessa.
Bengalin fiikus on niin valtava,ettei sitä saa kokonaan kuvattua yhteen kuvaan.Tuo fiikushan kasvattaa ilmajuuria,jotka sitten kasvavat maahan kiinni ja niin näyttää kuin tuolla olisi monta puuta vaikka kyseessä onkin vain yksi puu. Tämän jälkeen menimme kohti botaanista puutarhaa mutta vahti keskeytti matkamme ja kysyi onko meillä lupaa olla siellä.Mitkään selittelyt eivatä auttaneet ,ja menimme sitten kohti Evelynin naapurin työpaikkaa,missä hänellä on myös puutarhatilkku.
Pieniä vahvoja chilejä kasvoi puutarhassa vähän siellä sun täällä. Evelynin naapuri sanoi että hyvinkin voimme mennä katsomaan botaanista puutarhaa  ,ja jos tulee ongelmia niin voimme sanoa että vahti tulee puhumaan hänen kanssaan.Botaaninen puutarha tuli taas käytyä läpi,ja siellä oli yhtä kaunista kuin viime kerralla .Menimme myös katsomaan hevosia ennen pois lähtöämme,mutten ottanut enään kuvia. Oikein mukavaa alkavaa helmikuuta kaikille!

17 kommenttia:

  1. Kivan näköinen paikka. Ja tuo Bengalin fiikus on uskomaton!
    Näin se tammikuukin on ohi. Hyvää helmikuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihmeellinen fiikus. Onko sillä joku oikea runkokin noiden ilmajuurien lisäksi?

    VastaaPoista
  3. Eeviregina:Tuo on tosi hieno paikka,harmi vaan kun sinne ei voi noin vaan voi mennä,on nimittäin aika lähellä kotia.Tammikuu meni ihan hujauksessa! HYvää helmikuuta sinullekin!

    Hannele:niihin oli vain vaikeaa päästä käsiksi;D

    Matkatar:ON tuo aika mahtava ja niin suuri ,ettei läheskään mahdu kuvaan.On sillä ihan kunnon runkokin,siellä vähän taaempana.Tuo koko fiikus on ikäänkuin luonut huvimajan tuohon.

    VastaaPoista
  4. Näyttää ihanan lämpimälle. Tulen nopeampaan terveeksi kun katselen näitä kuvia.

    VastaaPoista
  5. Paaseekohan tuonne jonain tiettyina paivamaarina ihan luvan kanssa kuka tahansa? Olisi janna kayda.

    VastaaPoista
  6. Onpas nättiä ja niin kesäisen näköistä!

    VastaaPoista
  7. Nelli:Paranemisiin!

    Anu:lähetin sulle linkin siitä emailissa

    Ansku Barcelona:on ollut aika kesäistä viime päivinä:)

    VastaaPoista
  8. Ilmajuuret ovat kyllä ihmeellisiä. Taisin ensimmäisen kerran oikein kunnolla katsella niitä Floridan evergreeneillä. Teillä on siellä kyllä niin kaunista!

    VastaaPoista
  9. Että käy kateeksi tuo vihreys! Täällä tulee lunta joka päivä, onneksi ei pakkasta kuin pari astetta.

    VastaaPoista
  10. Tuo fiikus on hurja, melkein kuin kummituspuu, tekisi mieli ottaa kuvan käsittelyyn!

    Infopylväs on jotenkin niin suomalaisen näköinen, pelkistettyä puuta, vähän tylsä mielestäni!

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis se maatalouskoulu - ne ovenkaaret oikein näyttävät. Nuo ilmajuuret ovat kyllä jännät - ne sieltä Instagraminkuvasta muistin :)
    Ja chilit ne niin pirteänvärisinä ilopillereinä tuikkivat - tuoden makua ja lämpöä myös keittiöön.
    Hyvää helmikuuta sinulle, Jael!

    VastaaPoista
  12. Onpa teillä siellä niin kesäistä! Kiva retki teillä ja nyt näen tuon Bengalin fiikuksenkin suurempana, jännittävä puu.
    Meille tänne Etelä-Suomeen helmikuu toi lunta, mutta myös valoisuutta!
    Hyvää helmikuuta!

    VastaaPoista
  13. Johanna:tuo on kyllä niin erikoinen puu kun kasvattaa tuollaisia ikäänkuin "uusia puita" Talvisin täällä on tosi kaunista,kesällä sitten kuivaa..

    SusuPetal: Eikös olekin hurja,ja ota ihmeessä kuva käsittelyyn;siitä tulee varmaan upea käsittelyssäsi. Minä ihan yllätyin kun näin tuon puisen infopylvään,oli jotenkuten aika pohjoismaisen näköinen...

    Kyllimarjaana: Täällä talvi on kuin Suomen kesä,mutta siten kun teillä on vihreää niin tämä kuivuu pois.

    Nina:tuo kyseinen fiikus on kyllä niin uskomaton.Ihan mahdotonta saada kokonaan kuvaan,tuossa on vain osa. Ja kaunis tuo rakennus tosiaankin.Harmi kun ei voi usein mennä tuonne vaikka on aika lähellä.Pienet chilit olivat niin nättejä että oli pakko kuvata:) Ihanaa helmikuuta sinullekin Nina!

    Tuulia:välillä täällä on ihan kuin Suomen kesällä talvella:) Ja Bengalin fiikus on kyllä mahtavan upea kaikkine osineen ja muodostaa ikäänkuin huvimajan tuonne.Teillä onkin nyt paljon lunta! Oikein hyvää helmikuuta sinullekin!

    VastaaPoista
  14. Näyttää ihanan kesäiseltä<3
    Tuo fiikus on kyllä uskomaton!

    VastaaPoista
  15. Kiitos luvasta muokata kuvaa, nyt se on tehty.

    https://susupetalsanat.wordpress.com/2015/02/02/puutarhan-suojassa/

    VastaaPoista
  16. Ihan fiksu idea sinänsä laittaa karttoja jakeluun, vaikka pylväs onkin askeettinen. Parempi idea kuin se 'olet tässä' pallukka isolla kartalla, vaikka onhan sekin hyvä että itsensä löytää, mutta jos haluaisi löytää jonnekin niin eipä sitä enää muista kun kartalle selkänsä kääntää.
    Tuo fiikuspuu on kyllä niin ihana, olisipa tuollainen puutarhassa, vaihtaisin mielelläni kaikki hedelmäpuuni siihen!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...