maanantai 1. heinäkuuta 2013

Mahtavia kohtaamisia

Perjantaina matkasin kohti Jyväskylää Leena Lumen luokse,jossa olen viettänyt pari ikimuistoista viikonloppua ennenkin.Herkuteltiin ja pidettiin hauskaa ja lauantaina tavattiin myös Päivi,jonka minä olin jo tavannut aiemmin muutama vuosi sitten mutta Leenalla tapaaminen oli ensimmäinen mutta sitä ei huomannut;D Leena onkin omassa blogissaan kertonut enemmän tapaamisistamme ja viikonlopusta täällä.
Sunnuntaina kävimme Viherlandiassa joka on kyllä paratiisi jokaisella puutarhafanille ja myös sellaisille jotka  puutarhasta haaveilevat.
Sieltä löytyy vaikka mitä
 Kaikenlaisia hedelmäpuita
Löytyy sellaisiakin puita joita olen nähnyt enemmän kotipuolella
 kuten vaikka nämä......
Kauniita astioita
Ja tämä on Leenan orava;tämän vuoden poikanen joka tulee säännöllisesti hakemaan makupaloja:) 

Olen liikkeellä vähän onnettomalla tabletilla jolla pääsen lukemaan blogeja mutten postaamaan ja kommentointikin on sillä aika hankalaa mutta nyt pääsin kunnon koneella tätä postaamaan.Kiitos Leena,oli ihana viikonloppu:)
 

24 kommenttia:

  1. Todella hauskaa kun olet postannut täältä Suomestakin.
    Toivottavasti löydät täältä oikein mieluisia kotiinviemisiä.
    Hyvää lomanjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Hyvää lomaa täällä Suomessa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Ai miten ihanaa! Ja tutuissa maisemissa :)

    Tabletilla kommentointi on muuten tosi hankalaa, siis mahdotonta nykyisin näihin Bloggerin blogeihin. WordPressiin vielä onnistuu.

    Sooloilijalle terkkuja!

    VastaaPoista
  4. Ja jostain syystä läppärilläkin... linkki tuli automaattisesti ja vie jonnekin aivan muualle!!!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa lomaa sinulle täällä Suomen suvessa!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia ja nautinnollista lomailua :)

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihana viikonloppu. Mukavaa loman jatkoa!

    Onpa Leenalla suloinen lemmikki. <3

    VastaaPoista
  8. Hei! Otapa yhteyttä Suomessa ollessasi, jos ennätä.Olisi kiva tavata.

    VastaaPoista
  9. Hyvältä kuulostaa ja Suomilomakuume kasvaa:).

    VastaaPoista
  10. Hyvää lomaa Suomessa Jael! Perästä tullaan :).

    VastaaPoista
  11. Jael, missä välissä ehdit ottaa Viherlandiasta noin hyviä kuvia!

    Ole hyvä ja kiitos itsellesi♥ Me haimme lisää mansikoita, joita nyt pakastamme: Se kerroksittain sitä laktoositonta vaniljaKERMAjäätelöä ja niitä survottuja mansikoita oli aivan liian hyvää. Siis jäätelöä myös haimme lisää;) Kun en ole täytekakkuleipoja, juhlistamme tänään R:n synttäriä sillä yhdessä löytämällämme herkulla, joka on parempaa kuin mikään jäätelö kaupassa: Niinhän totesimme ja sinäkin, eikä ruokabloggaja voi olla väärässä;)

    Mukavaa Suomen loman jatkoa ja nautihan nyt superfoodista eli mansikoista. Ja siitä, että ei ole kuuma. Tänään vasta ehdimme sitä jasmiinia istuttamaan...

    VastaaPoista
  12. Tuttuja ovat minulle myös Jyvaskylan maisemat. Onhan se synnyin- ja kasvukaupunkini.
    Viherlandiassa kavin maaliskuussa, ja upea se on myös talvella.
    Oikein ihanaa Suomenlomaa sinulle.

    VastaaPoista
  13. Kirsti,kiitos! En pääse täällä helposti julkaisemaan postauksia mutta toivottavasti välillä pääsen

    Mummeli:kiitos ja hyvää kesää sinulle!

    Lepis:aika kiva paikka tuo Viherlandia:) Minulla on sellainen halpistabletti jolla onnistuu lukeminen eikä paljon muuta,,,

    Hanne:kiitos:)

    Nelli,ihanaa olla taas täällä:)

    Satu:kiitos ja samaa sinulle! Leenan "lemmikki" on aika suloinen!

    MayKay:se onkin tarkoitus,ihan lähitulevaisuudessa....

    Mine:pian olette tekin täällä!

    Tuula:kiitos ja hyvää Suomi-lomaa sinullekin!

    Leena:tiedäthän sinä että tuolla on niin paljon kuvattavaa etten malttanut.Se jäätelö oli niin mahtavan hyvää että pian on sellaista saatava lisää ennenkuin palaan kotiin eli varmaan ostan tuota jäätelöä ja mansikoita.Kiitos aionkin nauttia kunnolla:)Tänään olin Hangossa serkun kanssa,tosin en ehtinyt paljon kuvia ottamaan...

    Matkatar:) Kiitos!

    Sateenkaari:Viherlandia on tosiaankin aivan mahtava paikka! Ja kiitos,kiva olla taas täällä!


    VastaaPoista
  14. Leenan blogista jo luinkin teidän tapaamisesta ja herkutteluista. Mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  15. Teillä on varmasti aivan ihanaa ollut yhdessä! :)
    Hyvää suomiloman jatkoa Jael ♥

    VastaaPoista
  16. Oi, mä haluan puutarhaani noita patsaita!

    VastaaPoista
  17. Ihanaa lukea kohtaamisestanne ja katsella kuvia ! Toivottavasti ehdit tännekin päin Suomea :)

    VastaaPoista
  18. Täällä päässä nettikatkot estävät blogien seuraamisen. Hyppäsin ensin tuonne Kalasatamaan ja voi miten tuntuikin yksitoikkoiselta ja ankealta sinun Israel-kuviesi jälkeen! No tässä alkoikin jo vihertää ja tuntui heti paljon mukavammalta :) Kiiruista mutta mukavaa lomaa näytät pitävät. Oikein hyviä kesän jatkoja. Ensi viikolla minäkin jo olen siellä.

    VastaaPoista
  19. Vihreät niityt:)Kiitos;tuolla Leenan luona olikin taas mukavaa:)


    MaaMaa:tosi kiva oli taas tavata:)Ja kiitos toivotuksista:)

    Rita:Juu kyllä mekin taas ehditään vielä tavata....

    Sirokko.Olisi pitänyt kuvata niitä Kalasataman taloja aurinkoisena päivänä.Kalasatamasta tulee vielä hieno kunhan saadaan enemmän valmiiksi ja vähän vihreääkin sinne.
    Harmi noita nettikatkoksia,sellaiset ärrrrsyttävät!
    Ja kiitos ja mahtavaa tulevaa Suomen-lomaa sinullekin!

    VastaaPoista
  20. Olisinpa päässyt mukaanne tuonne Viherlandiaan. :-)

    VastaaPoista
  21. Elämyksiä täynnä sinun lomasi täällä.
    Ihanaa. Tuonne viherlandiaan minäkin mieluilisin ja nuo kahvikupit lähtisi mukaani taatusti.
    Vaikka täällä ainakin nyt sataa, mutta sellainenhan se Suomen kesä tahtoo olla. Siksi täällä on niin vihreääkin.
    Hyvää kesälomaa!

    VastaaPoista
  22. Kiva, että lomasi on sujunut mukavasti!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...