tiistai 25. lokakuuta 2011

Retkellä pohjoisessa osa 1

Kävin pitkällä retkellä pohjoisessa Israelissa ja kasveja tuli kuvattua jonkun verran. Kuvassa näkyy Rhamnus Lycioides,joka kuuluu  paatsamakasvien sukuun.Linnut syövät ja näin levittävät tätä kasvia;ihmiset voivat tätä syödä,mutta vain vähän,sillä sillä suurissa määrissä syötynä se on myrkyllinen. Opas sanoi,että se on pahanmakuinen,enkä maistanut,mutta syötävien villikasvien kirjassani oli ohje näistä marjoista tehdylle kiisselille.Kauniita ne ovat;muistuttavat mustikoita.
Tammenterhoja
Cuercus ithaburensis-tammen terhoja. Näitä terhoja myös syödään,ja syötävien villikasvien kirjassa onkin ohje voissa paistetuille terhoille....
Erikoisen näköinen puu,jonka nimeä en tiedä (tietääkö joku täällä asuva?) Tämä puu oli pohjoisessa ,mutta myös täällä asuinkaupungissani on muutama tällainen keskustan alueella. 
Eli tämä onkin ceiba speciosa eli pullokapokkipuu
Puun pinta on erikoinen
Tässä vielä lähikuva puun pinnasta,aika kiehtova!
Puun kukkakin on kaunis
Oliivitarhassa törmäsin tähän suureen  hämähäkkiin,tarantellasukuiseen. Kiljuin samalla kun yritin kuvata sitä...Oppaan mukaan sen pistos on jonkunverran myrkyllinen,mutta netin mukaan Chaetopelma olivaceumin pistos vastaa mehiläisen pistoa. Tämä oli jalkoineen kaikkineen noin 6-7 sentin kokoinen. Tämä oli ensimmäinen kerta,kun tällaiseen törmäsin,ja jos en olisi kiljunut,olisin saanut terävemmän kuvan;D

24 kommenttia:

  1. Minä olisin huutanut ja juossut jo niin kaukana, että siitä ei olisi saanut mitään kuvaa. Sen verran on ötökkäkammoa, että en kuvittelisikaan asuvani maassa, jossa asuu tuon kokoisia hämähäkkejä. Tai käärmeitä. Pienistä en enää huuda, lasten takia, vaikka edelleen puistattaa.

    VastaaPoista
  2. Hah. Olinpas taas nopea jättämään kommenttia, joka oli kyllä taas epäselvä. Onko maata jossa ei ole käärmeitä? Tarkoitin siis SUURIA ja vaarallisia käärmeitä, joiden kanssa voi ihan normaalielämässä joutua tekemisiin.

    VastaaPoista
  3. Mine;kuten tuon hämähäkin nimikin sanoo,se taitaa viihtyä oliivitarhoissa.en ole koskaan ennen törmännyt tuohon,ja asuin pohjoisessa puolitoista vuotta. Eli aika harvinainen taitaa olla,onneksi!

    VastaaPoista
  4. Mine:onneksi sellaisia käärmeitä ei tule usein vastaan.Itse en ole koskaan törmännyt täällä käärmeisiin ja tuo ötökkäkin oli tullut mukaan poimimaan oliiveja.Mutta tuo oli pieni Venezuelassa näkemääni tarantellaan verrattuna....

    VastaaPoista
  5. Onpa erkoinen puu ja kaunis kukka. Ihan kalkkunalle menee, kun katsoo tuota hämistä.

    VastaaPoista
  6. Aika hyvàn kuvan sait hàmàhàkistà..kamalan nàkòinen!!!
    Tuo puu nàyttàà kaukaa ihan sairaalta...siis ettà se olisi sairastunut ja siihen olisi tullut rupia. Làhikuvassa nàyttàà piikeiltà, ihan kun sen pitàisi suojautua joltain.
    Mà luulin ettà ensimmàisen kuvan marjat oli mustikoita. Mà luulin, ettà vàhà mààrà tarkoittaa tyyliin: "et kuole, jos vahingossa maistat yhden tai pari", mutta ilmeisesti marjat ovat vàhemmàn myrkyllisià, jos niistà voi jopa kiisselinkin tehdà. Kiva postaus :D

    VastaaPoista
  7. Veikeä puu. Ihan kuin Harry Potterista.

    Sait hyvän kuvan hämähäkistä. Se kyllä maastoutuu hyvin ympäristöönsä. En minäkään kovin hämähäkeistä pidä. Erikoisuus on sellainen suuri hämis joka hyppii... Tekee vähän ilkeää.

    VastaaPoista
  8. Hienoja kuvia, ylin on varsinkin tosi kaunis, mutta hui, vaikken pelkää hämppejä, niin ihan pelästyin tota vikaa kuvaa. Onneksi kiljuit, minäkin olisin kiljunut, jos olisit saanut terävämmän kuvan. ;)

    VastaaPoista
  9. Aivan upeita kuvia! Tuon ylimmäisen voisin ottaa suurennoksena seinälleni heti. En edes tajunnut hämähäkiksi ensin tuota iljetystä. Oisin voinut kiljua minäkin.

    Mine: Täällä Irlannissa ei ole käärmeitä lainkaan (eikä hyttysiä), tarinan mukaan Pyhä Patrik hääti käärmeet pois, tarina tai ei, mutta käärmeitä ei vain ole. Hämähäkkejä riittääkin sitten vaikka muille jakaa.

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia kasveista!

    Mustikat tuli minunkin mieleeni ensimmäisen kuvan marjoista...kirkkaamman sinisiä vain ovat...☺

    VastaaPoista
  11. Amalia:Tuo puu on todellakin erikoisen näköinen! Ja hämähäkki,oli sen nätti vaikka tuossa kuvassa ei siltä näytä.Sellainen karvainen...

    Ciacy:Itse asiassa oli aika nätti tuo hämis kun sillä oli kuin turkki,mutta hämähäkkikammoisena (vieläkin!)rupesin kiljumaan! Tuo puu on kyllä jännä,ja kai nuo piikit ovat jonkinlainen puolustusmekanismi. Hyvin eksoottisen näköinen se on! Hih,se kai tarkoittaa että jos syö litroittain niin voi tulla reissu sairaalaan,,,

    Johanna:;Tuo puu onkin vähän potterimainen;D Hämis oli sellainen jolla on ikäänkuin turkki ja liikkui aika nopeasti,mutta onnistuin kuitenkin napsimaan kuvan.

    Itkupilli: Nuo mustikan näköiset marjat puussa oli tosi nätti näky,ja otinkin muutaman kuvan siitä. Hämis taas,tuossa ei näy sen turkkia mutta netissä näin tosi tarkkoja kuvia tuosta ja kyllä siitä kauneuttakin löytyy.Mutta vain silloin jos on turvallisesti jonkun lasiseinän takana;D

    Heljä:kiitos:) Hämis oli oliivinoksan alla ensin ja kun se tuli esille,tuli kyllä aika kamala kiljunta;D En ole täällä koskaan ennen tuollaisia nähnyt,mutta Venezuelassa näin pari isompaankin.Siis teillä ei ole käärmeitä eikä hyttysiäkään! Jännä juttu!

    Irmastiina:kiitos:)Tosiaankin mustikan näköisiä ja valossa kauniin sinisiä.

    VastaaPoista
  12. Luonnon monipuolisuus ihastuttaa, aina ja kaikkialla.
    Hämähäkit ja kaikki muutkin hyönteiset kuuluvat luonnon kiertokulkuun, mutta eivät ole suosikkejani. Kaikenlaiset liskot ja matelijat, hui.

    Lapsuudesta tosin muistan, kun pelastimme kastematoja tikunnenässä kulkureiteiltä pois. Liikkistä.

    VastaaPoista
  13. Jännä puu ja kivoja kuvia kasveista. Magee hämppis! Itsekin pelkään, mutta on se aina jännää kun ison luonnossa näkee :)

    VastaaPoista
  14. Heljä: Selvä sitten. Jos harkitsen muuttoa vielä muihin maihin, siirrän Irlannin kärkipäähän listallani:).

    VastaaPoista
  15. Ihania kuvia taas :)! Paitti hämis, josta melkein kiljuin jo vaan kuvana :D Hämähäkeissä ei oo mitään ihanaa. Yöks ja iiks!

    VastaaPoista
  16. Jänniä kasveja kaikkiaan! Minäkin inhoan isoja hämähäkkejä. Onneksi Suomessa ei sellaisia luonnossa pahemmin ole!

    VastaaPoista
  17. Marjatta:Luonto on tosiaankin kiehtova ,ja aina sieltä löytyy jotain uutta. Hämähäkeistä en pidä,mutta oma viehätyksensä oli tuollakin hämiksellä.Liskoja näin eilen monta eri kokoista,mutta olivat niin vikkeliä,etten ehtinyt kuvata.Minusta taas liskot ovat viehättäviä:)

    Elisabeth:tuo puu on tosiaankin jännä.Täällä asuinkaupungissani on muutama tuollainen,mutta noita jänniä ulokkeita ei ole yhtä paljon kuin tuossa puussa.Hämiksen kohtaaminen oli järisyttävä kokemus;D

    Mine:Ajatella,että sellaisiakin maita on jossa ei ole käärmeitä;D

    Tanja:Kiitos,eilen oli tosi ihanaa kuvattavaa.Hämiskin oli aika jännä,ja jos sellaiset isot tarantellat ovat lasikaapissa,niin kyllä niistä kaunistakin löytää.

    Marleena:Jänniä kasveja tosiaankin.Onneksi tosiaankin Suomessa ei tuollaisia hämiksiä ole,mutta harvinaisia ovat täälläkin,kun ensimmäistä kertaa tuollaisen näin...

    VastaaPoista
  18. En olisi saanut edes kuvaa, hyvä sinä. Ja muistan nuo puut, meillä niitä ei kuitenkaan ole, höh.

    Huomasin muuten tuosta sinun vierailijalistasta, että olen nykyään Venäjällä...Näin sitä virtuaalisesti muutetaan :)

    VastaaPoista
  19. PIkkujutut:näin jälkikäteen mietittynä taisi olla aika koominen näky :minä kuvaamassa ja kiljumassa samanaikaisesti;D
    Höh,miten sinä nyt Venäjälle olet päätynyt,eihän se edes ole lähellä;D

    VastaaPoista
  20. Jael, ensimmäinen kuva on jotain meidän msutikoiden ja niiden minun sinisten luumujeni väliltä. Siis kuva on kaunis!

    Suuresti nyt ihmettelen, että onko ero suurikin kasveissa ja eläimissä Israelin pohjoisessa, sillä siltä tuntuu, kun katson näitä kuvia ja myös kun olen seurannut S:n blogia?

    VastaaPoista
  21. Leena:Tuosta väristä tuleekin ne luumusi mieleen.Valo osui noihin marjoihin niin,että ovat noin sinisiä tuossa.Luonnossa olivat hiemen tummempia.
    Leena,pohjoinen on maan vihreintä aluetta. Siellä myös ilmasto on viileämpi kuin täällä rannikkoalueella. Mutta kyllä täällä meidänkin suunnalla on vaikka mitä kasviloistoa..

    VastaaPoista
  22. Kiehtovia kuvia, kiitos niistä! Onneksi meillä ei ole tuollaisia hämähäkkejä, lapset pelkäävät jo ihan näitä kotoisiakin versioita.

    VastaaPoista
  23. Joana:Kiitos:) Onneksi täälläkin ne ovat sen verran harvinaisia,että vasta nyt näin ensimmäisen kerran:)

    VastaaPoista
  24. HyiYökIIIIIIIIK mikä kamala hämy!!!!

    Muut kuvat ja jutut oli kivoja ;))

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...