sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Pohjoisessa kauneimpaan aikaan

Vietin viikonlopun pohjoisessa;kaupungissa jossa asuin hieman yli vuoden ennen nykyistä asuinkaupunkiani. Vierailua sinne oli jo pitkään suunniteltu,mutta aina oli joku este,mutta nyt se onnistui,ja halusin ehdottomasti ehtiä nähdä pohjoisen kaunista luontoa,ennenkuin se kuivuu taas pois. Heti kaupunkiin tullessa oli ihana taas nähdä kukkivia laventeleita siellä sun täällä.
Eilen aamulla matkasimme vieläkin pohjoisemmaksi,eli Hermon-vuoren vesiputouksia katsomaan.  Jo heti Hermon-virran (Banias) kansallispuistoon tullessa näkymät olivat upeita.
Niin kauniin vihreää.Mutta kohta tämä on ohi ja pitää odotella seuraavaa talvea.
Laskeuduimme alas monen monta porrasta. Ja takaisin tullessa nousimme niitä pitkin takaisin ylös
Ja sitten alkoikin näkyä vettä.Ja veden kohinaa kuuli kunnolla.

Vettä tulee voimalla ja kaikki on niin upean näköistä. Veden voimaa oli vaikeaa saada kuvattua.Vesivirta alkaa Hermon-vuoren juurelta ja se kulkee 3.5 kilometrin pituista kanjonia pitkin,päätyen Banias-vesiputoukseen.
Jossain kohtaa tuli vastaan kyltti,josta alkoi reitti riippusiltoja pitkin
reitti riippusiltoja pitkin oli upea
Riippusiltojen vettä vastapäätä olevat seinämät ovat basalttia.

31 kommenttia:

♥ Hannelen paratiisi kirjoitti...

Inpa kauniit maisemat siellä.

pikkujutut kirjoitti...

Aah, laventelia. En käsitä miten sitä ei täältä löydä ei sitten mistään. Ihanat maisemat.

Unelma kirjoitti...

Huikeat maisemat, oli mukava päästä mukaan kuviesi kautta.
Kasvaako laventeli siellä villinä? Keräsitkö talteen kuivakukiksi tai tuoksupusseihin?

Johanna / Omamaamansikka kirjoitti...

Oletpa seikkaillut kauniissa maisemissa. Ja totta, veden kuvaaminen, ja etenkin voimakkaasti virtaavan veden, on tosi hankalaa. Voin vain kuvitella miltä nuo vesimassat näyttivät luonnossa.

Oikein aloin miettiä olenko koskaan mennyt riippusiltaa pitkin. Nyt en sallaista kokemusta muista.

Omppupuun alla on laventelia, mutta se kukkii meillä vasta paljon myöhemmin kesällä.

Ioanna kirjoitti...

Voi vitsit, tosi upean näköistä! :)

Irmastiina kirjoitti...

Kyllä on upean näköisiä maisemia, kerrassaan.
Ollut varmasti onnistunut matka!

Vihreatniityt kirjoitti...

Vielä on kauniin vihreää. Tuolla olisi ollut mukavaa kävellä kanssasi.

Tuula kirjoitti...

Olen ollut joskus tuolla samassa paikassa samoilemassa :). Siella oli minusta ihanan raikasta tuon veden vuoksi.

Hippu kirjoitti...

Upean vihreää ja kauniita maisemia! Varmasti kiva reissu sinulla. Säilyyko mikään kesän yli vihreänä, vai muuttuuko kaikki ihan auringon polttamaksi? Miten nuo vesiputoukset, onko niissä kesälläkin yhtä paljon vettä? Upeita nuo lavantelit; en ole koskaan tainnut nähdä lavantelia livenä. :-)

sirpa kirjoitti...

Mielenkiintoinen blogi sinulla.
On kiva nähdä kuvia Israelista.
Tuo bannerikuvakin on niin kaunis.
Liityn lukijaksesi.

Yaelian kirjoitti...

Hannele; tähän vuoden aikaan on niin kaunista!

Pikkujutut:ei sitä täälläkään nykyisessä kotikaupungissani löydy.Mutta tuolla entisessä vähän joka nurkassa.

Unelma:huikeat ja kauniit maisemat olivatkin matkan varrella eilen. En nyt tiedä onko laventeli täällä villiä vai ei,mutta entisessä kotikaupungissani,jossa asuin vähän yli vuoden,niitä on joka paikassa,kai istutettu. Ja kävin silloin keräämässä niitä,kuivatin ja tein sellaisia pussukoita.Nyt tällä kertaa unohdin niitä kerätä.

Johanna:Olimme myös niin lähellä vettä että sekin vaikeutti kuvaamista.Itse putouksesta,joka oli paras osa koko tuosta paikasta,en saanut siitä otettua kuviakaan kun sitä vettä pärskyi vielä päällekin. Mutta upeaa oli,veden voima on parhaillaan ihmeellinen.Ja se oli niin puhdasta!Tuota riippusiltaa pitkin oli mukava mennä,hienot näkymät.Laventelia tuli ennen kerättyä paljonkin.

Ioanna:Tuolla olikin tosi upeaa!

Irmastiína:Oli tosi hienoa,että ystäväpariskunta päätti mennä tuonne juuri kun olin heillä,Oli upea reissu!

Vihretniityt:Vielä on ,mutta pian taas rupeaa kuivumaan:( Mutta jos menen uudestaan,ilmoitan sinulle;D

Tuula:Kiva että muistat tuon paikan.Vesi on ihanan raikkaan näköistä tuolla ja ainakin juomakraanoissa siellä maistuikin ihan hyvältä.

Hippu:Ihanan vihreää on nyt,nautin niin sen näkemisestä.Kaikki luonnon vihreä muuttuu kuivaksi ja keltaiseksi,jotkut harvat kukat kasvit ovat kesälläkin,mutta muuten maisema ihan erilainen kesällä,.Tuolla on ymräri vuoden vettä mutta kesällä taitaa olla vähemmän.Laventelit ovat ihania ja niiden tuoksu,ah!

Sirpa;kiitos ja tervetuloa lukijaksi:)

Ciacy kirjoitti...

Wow, upeen nàkòstà. Kiva kun ehdit sinne ennen kuivaa kautta. Ja ettà laventeliakin sieltà lòytyy ihan noin vain!

Allu kirjoitti...

Ihanaa laventelia ja muutenkin kaunista.

SusuPetal kirjoitti...

Huikeita maisemia ja niin vihreää.

Kiva, kun pääsit reissuun!

arleena kirjoitti...

Kauniita ja jylhiä maisemia. Vesiputoukset ovat kuohuvina raikkaita ja upeita.

lepis kirjoitti...

Sehän on jo melkein kesä! Laventelien mukaan on jo ;) Ne ovat suuria suosikkejani.

Nautinnollinen retkikuvaus.

Aili-mummo kirjoitti...

Tuollainen retki luontoon on upea elämys! Ja miten hienot kuvat: Kiitos Yaelian<3

Sirokko kirjoitti...

Lavantelin tuoksu on huumaava tähän aikaan keväästä. Kyllä niitä varmaan sielläkin villinä kasvaa, niitähän on joka paikassa Välimeren reunoilla.
Upea retkokohde, rappusia ja riippusiltoja, tykkään, ja vielä kohisevat putoukset, vau, niin kaunista. Oikeastaan aika hassua, kun puhutaan ikivihreästä kasvillisuudesta, loppujen lopuksi vihreyttä kestää hyvin vähän aikaa.

Yaelian kirjoitti...

Ciacy:Joo piti mennä nyt,sillä ei kohta alkaa kuivua,tosin nyt illalla satoi eli ei ihan vielä.Laventeli on ihanaa,mutta täällä nykyisessä kotikaupungissani en kyllä ole sitä nähnyt puistoissa ja paikoissa kuten tuossa entisessä-

Allu:Laventeli on ihanaa,harmi kun nyt unohdin kerätä kun oli vielä parhaimmillaan.

SusuPetal:Aika vihreää on nyt:) ja oli kiva retki!

Arleena:Veden voima tuolla oli mahtava,ei sitä kunnolla voinut kuvata. Kaunista oli..

Lepis:Laventeli on täällä näin keväisin just parhaimmillaan,kesällä nuo kukat vähän kuivuvat.Eli nyt olisi se aika niitä poimia ja kuivata. Mutta unohdin..

Aili-mummo:kiva kun tykkäsit:) Oli kiva retki,kaikista portaista huolimatta;D (ja oli aika lämmintäkin)

Sirokko:Villinä ehkä tuolla kaupungissakin,sillä siellä niitä on vähän joka paikassa,Tähän aikaan ovatkin kauniita ne kukinnot. Ja tuoksuhan on ihana:)
Ja retkikohde oli hieno ja mielenkiintoinen,en muista tuolla ennen käyneeni.On kyllä harmi,että tuo ihana vihreys on niin lyhytikäistä...

Heljä kirjoitti...

Oi ihanuutta, melkein kuulen veden solisevan ja lorisevan. Vesiputouksissa vain on sitä jotain!

Eeviregina kirjoitti...

Kauniita Baniaksenkuvia!
Tällä kertaa liikuimme vain Maale Adumim-Jerusalem-Jaffo-akselilla, mutta aiemmin olen käynyt usein Pohjois-Israelissa.
Keväällä on todella kaunista, kevätkukat ja hedelmäpuut kukkivat ja aluskasvillisuus vihertää.
Laventelia tulee siskoni puutarhaankin...

Laventeli kirjoitti...

Mukavaa käydä täällä "matkalla" sinun luona. Laventelia rakastan, sen tuoksua ja väriä eipä vaikea arvata miksi otin kirjoittajanimeksi.
Vesiputouskollaasi on ihastuttava.
Kiitos reissusta.

sarapirat kirjoitti...

åh, har du varit norrut?! så himla fint vid banias fallen....
kram

kmsu kirjoitti...

Upeat maisemat, ja niin vehreää!:) Piristävää katsella tällaisia kuvia, kun ikkunasta näkymät on ankeat. Vettä satelee, likaisen näköistä lunta on vielä paljon, vaikka osittain jo maa pilkisteleekin, ja piha on suurelta osin peilijäässä. Ei tee ollenkaan mieli ulos.:( Noissa maisemissa kulkisi vaikka koko päivän.:)

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Veden voima on ihmeellinen. Upeita kuvia!

Yaelian kirjoitti...

Heljä:Sen solisevan veden ääni on kyllä aika hyvä! Teki mieli melkein hypätä sinne veteen mikä tietenkin on kiellettyä;D

Eeviregina: Pohjoinen Israel on kyllä juuri nyt niin kaunis,kuten hyvin tiedätkin. Kunnon silmänruokaa vaikka kuinka paljon.Voi kun voisi itsekin laittaa laventelia kasvamaan,mutta kun ei ole parveketta. Karmielissa asuessa ei tarvinnut kuin mennä hieman ulos ja oli vaikka kuinka paljon laventelia..

Laventeli:kiva kun pidit! Ja en yhtään ihmettele että otit tuon ihanan kasvin nimen bloginimeksesi;D

Sara:ja,var under veckoslutet i Karmiel och gjorde några utfärd med mina vänner.

Kmsu:Tähän aikaan onkin niin ihanan vehreää eikä sen haluaisi millään loppuvan.Tänään tuli onneksi vettä,joten kuivuus ei tule vielä ihan heti. Kyllä teilläkin saisi se kevät jo tulla!

Katja Lumiomena:Veden voima on tosiaankin ihmeellinen,ja sitä arvostaa vielä enemmän,kun sitä ei ole tarpeeksi.

Marja-Leena kirjoitti...

Mielenkiintoisia näkymiä!

Yaelian kirjoitti...

Marja-Leena:Totta tosiaankin!

kaari3 kirjoitti...

Kiitos matkasta! Aivan upea päiväretki! Israelin matkastani on jo vuosia. Ehkä pian uudelleen. Laventeli viihtyy juuri ja juuri meilläkin. Englantilainen paremmin kuin ranskalaine, mistä pidän enemmän. Talvella vain joskus jäävät pahasti lumenpainon alle, jos en ehdi ajoissa rakennella suojaa. Väri ja tuoksu lempeää...
Kiitos kauniista aamuhetkestä, Yaelian!

MaaMaa kirjoitti...

Aivan mahtava paikka; melkein kuulen veden kuohun korvissani! Varmasti ihana päästä hengittelemään vehreää raikasta ilmaa ja ihailla maisemia, ennenkuin ne kuivuu kesäksi pois...

Elegia kirjoitti...

Tuonne kun pääsisi retkelle, rakastan juuri tuollaisia paikkoja! niin paljon nähtävää ja tutkittavaa ja ennen kaikkea siellä on kuin herrankukkarossa luonnon keskellä :)

Minulla on muuten sellainen päähänpinttymä, että aina kun matkustan jonnekin, haluan ehdottomasti liittää matkaan myös ainakin yhden luontoretkipäivän. Minusta luonto on niin suuri osa kulttuuria ja matkailua muutenkin.

Näistä kuvista tuli etäisesti mieleeni Australiassa eräs luontolenkki, jonka teimme Minnamurra Rainforestiin (ihana nimi).