torstai 30. huhtikuuta 2009

Love at first sight......

Klikkaa kuva suuremmaksi...

Tulin parisen tuntia sitten pohjoisesta Israelista, jossa vietin itsenäisyyspäivää tuttujeni luona viime vuotisessa asuinkaupungissani. Bambi koira oli tietenkin mukana ja hieman jännitin miten ystävien uusi koira, Shuki, suhtautuisi siihen, että toinen koira tulee vierailulle. Shuki kuulemma ei pidä toisista koirista ja haukkuu jokaiselle vastaantulevalle koiralle.Mutta astuessamme sisälle heillä klikkasi heti ja hauvelit olivat parin päivän aikana erottomattomat.Kuvat puhukoon puolestaan. Molemmat ovat leikattuja vuoden ikäisiä poikakoiria,ja ehkä seksuaalinen identiteettikin on vähän hukassa näillä hauveleilla, mutta he olivat hellyttäviä yhdessä!

Otin parin päivän aikana monta kuvaa,josta laitan erillisen postauksen.Toivotan sillä välin kaikille lukijoille oikein Hauskaa Vappua!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Pari rantakuvaa ja timanttinen tunnustus

Kävelin tänään aamulla Tel Avivin ranta-alueen ohi ja otin pari kuvaa.Aamulla oli hieman viileää ja rannat olivat tyhjillään.Myöhemmin ilma lämpeni.

Tel Avivin rantaviiva on kokonaista 14 kilometriä, ja sen varrella on monta ranta-aluetta;näissä kuvissa on vain yksi niistä.

Rantakävelytietä pitkin pääsee kävellen Jaffan satamaan.
Kävelytien varrella rannassa on kahviloita ja ravintoloita, sekä huvivenesatama.Kävelytietä vastapäätä on siellä täällä hotelleja. Kesäviikonloppuisin kävelytie on täynnä ihmisiä.Aikoinaan asuin ihan lähellä ranta-aluetta. Poikani ollessa pieni tulimme usein rannalle töitten jälkeen; sinne oli niin helppo mennä koska se oli lähellä.Nykyään yritän vältellä aurinkoa, joten istun mieluummin varjossa.

Sain Susannelta tällaisen viehättävän tunnustuksen;eikös olekin suloinen! Kiitos Susanne,olin tästä kovasti iloinen :-)

Haluan jakaa tämän eteenpäin Katriinalle Omenapuun alle. Katriinan blogissa on kauniita kuvia ja hyviä juttuja.Katriina, blogisi on timanttinen ja ansaitsee tämän tunnustuksen!
P.S.Jostain syystä taas vain kuva ykkönen suurenee klikkaamalla, muut taas eivät.En koskaan tajua minkä takia näin on...

Sunnuntaiklassikko 26.4 Disco!!

Tänä sunnuntaina klassikoissa onkin taas teemasoitto ,eli 70-luvun diskobiisit. ja heti nousee mieleen Stevie Wonderin kappale Superstition. Sitä tuli kuultua usein ja ihan vieläkin voisin tanssia sen tahtiin, vaikken koskaan mikään diskohile ollutkaan.Muistan että tätä soitettiin paljon bileissä usean vuoden ajan. Ja Stevie Wonderista pidin muutenkin.

Superstition ilmestyi vuonna 1972 Wonderin Wonder's Talking Book-albumissa.Biisi oli ykkösenä USA:ssa ja muutenkin suosittu kappale monessa maassa. Kuulostaa ihan hurjan hyvältä edelleenkin...... Jännää onko joku muukin ajatellut näin....;-)

Muita diskobiisejä löytyy täältä

torstai 23. huhtikuuta 2009

Maapallopäivän musiikillinen jälkinäytös


Tänään oli Tel Avivin kaupungintalon aukiolla ilmaiskonsertti,joka liittyi paitsi kaupungin 100-vuotisjuhlallisuuksiin, myös eiliseen maapallopäivään.Kuvassa näkyvän ruman,tällä hetkellä remontissa olevan, kaupungintalon aukiota kutsutaan Rabin-aukioksi edesmenneen murhatun pääministeri Rabinin mukaan.Siellä yleensä järjestetään mielenosoituksia , ilmaiskonsertteja sekä muita tapahtumia. Luin että siellä esiintyy Asaf Avidan, Janis Joplinilta kuulostava laulaja, josta postailin joku aika sitten.Konsertissa käytettiin vain vaihtoehtoista energiaa, ja aukion ympärillä oli erilaisten ympäristöjärjestöjen, kuten GreenPeacen, kojuja.Tarkoitus oli kello 20 aikaan sammuttaa kaupungin valot tunniksi (myös muiden suurten kaupunkien Israelissa) Valojahan sammutettiin jo kuukausi sitten muualla ja kai täälläkin silloin osittain, mutta nyt se sai vähän suuremmat mittakaavat.
Saavuin paikalle jo vähän ennen klo 19. Asaf Avidanin piti esiintyä silloin;hän oli bändeineen lämmittäjänä ennen pääesiintyjää, Balkan Beat Boxia. Asafin alkaessa esiintyä aukiolla oli vielä aika tyhjää, mutta ihmisiä tuli koko ajan lisää, ja illan pimentyessä aukio oli jo aivan täynnä ihmisiä. Nyt kun kuuntelin Asaf Avidania livenä, pidin hänestä vielä enemmän. Soundi oli upea ja nautin hänen ja bändinsä musiikista.Heidän repertuaarinsa oli vain 5 biisiä, mutta olisin voinut kuunnella heitä paljon enemmän.

video

Kuvasin pienen videon Asafin esiintyessä.Silloin oli aukiolla vielä paljon tilaa;ihmisiä tulivat pääasiassa katsomaan Balkan Beat Boxia.Klo 20 kaupunginjohtaja ja uusi ympäristöministeri pitivät pari lyhyttä (onneksi!)puhetta ja sitten valot sammutettiin.

Balkan Beat Boxista olin aikaisemmin lukenut, mutten ollut heitä aiemmin kuunnellut. Jännää musiikkia! Balkan Beat Box on maailmanmusiikkiyhtye.

"><

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Earth Day 2009 ja vielä yksi vihreä kollaasi

Tänään vietetään Earth Daytä, eli maapallopäivää, joka sai alkunsa vuonna 1970 nykyaikaisen ympäristöaatteen syntyessä.
Pitäkäämme kaikki parempaa huolta maapallostamme, siitä ainoasta joka meillä on....
Vihreän päivän innostamana laitoin vielä toisen vihreän kollaasin
Tässä kollaasissa on artisokkia, fenkolia, basilikaa, minttua, kurkkua ja vihreitä papuja. Fenkolit ja artisokat olivat tänään marketissa vain 0.60 eurosenttiä per kilo, uskomattoman halpaa! En ole kumpaakaan aikaisemmin valmistanut,joten nyt kokeilen. Fenkolia varten minulla onkin jo olemassa loistava resepti,jonka sain tavattuani tällä viikolla blogiystävän. Siitä enemmän ruokablogissani.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Vihreä kollaasi 2

Klikkaa kuva suuremmaksi

Kollaaseissa on tällä viikolla vuorossa taas vihreä väri. Koneellani ei ollut valmiita vihreitä kuvia, joten menin ulos kuvaamaan. Talon takana on puisto, josta löytyy paljon vihreää....

Kaikenlaisen vihreän kasvillisuuden lisäksi kuvassa on Kandinskyn taulukuva, vihreä lamppu, sitruspuserrin ,pari keittövälinettä sekä puiston vihreä penkki.
Kuvan takaa löytyy lisää vihreitä kollaaseja

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 19.4.2009

Yksi kauneimmista tuntemistani rakkauslauluista on Jim Crocen "Time in the bottle" vuodelta 1973. Kuuntelin tätä joskus nuorena uudelleen ja uudelleen, se oli mielestäni niin kaunista ja nyt pitkän tauon jälkeen tuntuu edelleenkin hienolta rakkauslaululta.

Jim Croce ikävä kyllä menehtyi lento-onnettomuudessa samana vuonna kun tämä laulu ilmestyi eikä ehtinyt nauttia menestyksestä. Jim Crocen poika A.J.Croce on myös laulaja
Täältä löytyy lisää klassikkoja

Jim Croce - Time in a Bottle


lauantai 18. huhtikuuta 2009

Tuulisurffari

Torstaina iltapäivällä olin naapurikaupungin rannalla.Tuuli kovasti ja oli vähän kylmää,mutta tuulisurffarille se taisi olla täydellinen ilma.....

Klikkaa kuvaa niin näet surffarin paremmin....

torstai 16. huhtikuuta 2009

Tauluesittelyä….

Olen joihin kollaaseihin laittanut osia maalaamistani tauluista, ja viime kollaasin yhteydessä aika monessa kommentissa mainittiin, että olisi kiva nähdä taulujani. Mietin hieman ja nyt sitten kuvasin nämä täällä kodissani olevat maalaamani taulut.Luonnonvalo osuu kuvauksen suhteen hieman onnettomasti tässä asunnossa ja valokuvat tauluista eivät ihan kaikki onnistuneet;joissakin on väri hieman erilainen kuin oikeassa taulussa. En ole koskaan opiskellut taidetta tai edes käynyt taidekurssilla, ihan omaksi ilokseni olen näitä maalannut. Tosin Helsingissä asuessani kävin jonkun aikaa alueen taidekerhossa, jossa kaikki maalasivat omaan tahtiin, siellä ei opetettu,mutta sai kivaa kannustusta ja se oli tosi mukavaa. Tekniikkojen suhteen olen aika pihalla;mulla on kirjaa,missä niitä selostetaan,mutten pahemmin ole niitä lukenut. En ole 4 vuoteen koskenut pensseliin; inspiraatio on ollut totaalisesti hukassa, mutta näiden kollaasien myötä on herännyt jonkinlainen halu alkaa taas tehdä jotain värien kanssa, joten ehkäpä tässä lähiaikoina tartun taas pensseliin.

2 ensimmäistä taulua,jossa nämä alastomat naiset, maalasin eksälle.Minulle ne kuitenkin lopulta jäivät..

Oranssi nainen

Alaston oranssi nainen keltainen pohja

Nainen punainen tausta

Alaston nainen punainen pohja

Keittiotaulu

Ruoka-aiheinen taulu,joka Helsingissä oli keittiössäni.Taulu näyttää tässä punaisemmalta kuin oikeasti…

KUVAT 078

Taulu makuuhuoneessani.Maalasin Suomessa talvella,kun kaipasin aurinkoa….

Kannut

Ruskehtava taulu eteisessä

vihreatukkainen nainen

Vihreätukkainen nainen

Tanssija

Tanssija

Sininen 1

Sininen abstrakti taulu

KUVAT 084

Keittiöikkunan edessä…

Nyt kun tänne näitä laitoin, tekee mieli nähdä mitä muut maalaamista harrastavat lukijat ovat maalanneet.Tästähän voisi tulla vaikka uusi meemi….jossa voisi olla askartelujuttuja,tai maalauksia ja niin edelleen…

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Oranssi kollaasi versio kaksi

Ensimmäinen värikollaasikierros loppui ja tutut värit lähtivät uusintakierrokselle,jonka aloittaa tällä viikolla oranssi.

Edellistä oranssia oli helpompi tehdä ja olin siihen muutenkin tyytyväisempi;nyt oli hieman jo vaikeaa löytää siihen materiaalia, joten kävin hieman ruokapuolella sitä hakemassa. Eli tällaista on tässä kollaasissa:

-vasemmasta alanurkasta aloittaen: appelsiineja, oranssit tikkaat, keittiövälineitä, kumkvatteja, jäätelö, taskulamppu joka toimii kun painetaan sellaista vempainta siinä, siis ilman pattereita, Gina Tricotista viime kesänän ostettu pusero sekä osa maalaamastani taulusta.

Lisää oransseja kollaaseja löytyy täältä...

Kollaasi suurentuu klikkaamalla.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Janis Joplinilta kuulostava laulaja

Näin tänään uutislähetyksessä jutun laulajasta, joka herätti heti kiinnostusta. Juttu kertoi täkäläisestä laulajasta nimeltä Asaf Avidan, jota kuunnellessa Janis Joplin tulee ehkä ensin mieleen. Laulaja aloitti musiikillisen uransa vasta 3 vuotta sitten;sitä ennen hän oli animaattori.Ensimmäinen LP julkaistiin myös ilman levy-yhtiöiden tukea.Rolling Stones-lehti ilmoitti joulukuussa pistävänsä seuraavaan Euroopan numeroonsa Asafin sinkun. Tätä laulajaa pitää kuunnella silmät kiinni;ääni ja ulkonäkö ovat niin kovin erilaisia......

torstai 9. huhtikuuta 2009

Pääsiäistervehdys

Toivotan kaikille oikein Hyvää Pääsiäistä!

Täällä vietetään samaan aikaan juutalaista pääsiäistä, Pesah eli englanniksi Passover-juhlaa,joka kestää viikon. Linkin takana olevassa Wikipedian artikkelista on siitä enemmän tietoa.

Olo tuntuu vähän kurjalta juuri nyt, sillä sain juuri kuulla pikkusiskoni kuolleen Suomessa. Se ei tullut yllätyksenä, sillä hän oli jo muutamia vuosia sairastellut. Siskoni ei ole viimeiset vuodet halunnut olla tekemisissä minun tai veljeni kanssa,mikä tuntui kurjalta, ja tunteeni häntä kohtaan olivat jo aika paljon laimentuneet, mutta nyt suren hänen poismenoaan;on aina traagista kun ihminen menehtyy sairauteen kovin nuorena. Lepää rauhassa siskoseni.

Tunnustusta läheisyydestä

Sain tässä vähän aikaa sitten Sirokolta kauniin tunnustuksen ,joka myönnetään läheisyydestä.Kiitoksia tuhannesti, Sirokko, olen otettu että minulle tämän myönsit ja vielä mukavin perustein:-)
Ja tässä vielä tunnustuksen mukana seuraavasta selityksestä, jonka kopsasin Sirokon blogista:

"This blog invests and believes in the PROXIMITY-nearness in space, time and relationships. These blogs are exceedingly charming. These kind bloggers aim to find and be friends. They are not interested in prizes or self-aggrandizement! Our hope is that when the ribbons of these prizes are cut, even more friendships are propagated. Please give more attention to these writers!”

Jaan tämän eteenpäin kahdelle blogille, jonne on mukava mennä ,ja joissa olo tuntuu läheiseltä, Sooloilijalle ja Ritalle,joka taisi tämän jo muualta saadakin,mutta ansaitsee tämän kaksinkertaisena.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Musta kollaasi

Tällä viikolla kollaasin väri on musta;periaatteessa helppo väri,jota varmaankin helposti löytyy jokaisen kotoa. Esim. vaatekaappini on täynnä mustia vaatteita. Mutta ihan mustia esineitä,joita olisi ollut kiva laittaa kollaasiin,ei multa hirveästi löytynyt. Tällaisia sitten löytyi:

Kaunis talvitakki, puhelimeni, ihana pikkukisu, kelloni, osa keittiön veitsistä, ja lopuksi kiinalainen lautanen.


Lisää mustia kollaaseja loytyy napin takaa

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 5.4

Billie Holidayn laulu särjetystä sydämestä tuntui läheiseltä vielä joku aika sitten, mutta nyt voin jo kuunnella sitä ilman että samaistun siihen. Holiday levytti laulun vuonna 1946 , ja sen jälkeen ovat monen monet artistit sen levyttäneet ,mutta kukaan ei laula sitä kuten Billie!

Tässä vielä sanat lauluun...
Good morning heartache
You old gloomy sight
Good morning heartache
Thought we said goodbye last night
I turned and tossed until it seems you have gone
But here you are with the dawn
Wish I'd forget you, but you're here to stay
It seems I met you
When my love went away
Now everyday I start by saying to you
Good morning heartache what's new

Stop haunting me now
Can't shake you no how
Just leave me alone
Ive got those Monday blues
Straight to Sunday blues
Good morning heartache
Here we go again
Good morning heartache
Youre the one
Who knows me well
Might as well get use to you hanging around
Good morning heartache
Sit down



Muut klassikot löydät täältä

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Välimeri on turkoosi....


Käväisin tänään pikavisiitillä Tel Avivin satamassa.Satamassa ei nykyisin ole veneitä, vaan ravintoloita, kauppoja ja tapahtumia. Tänään siellä oli joku vihreä tapahtuma ,joka kiinnosti.
En ollut vähään aikaan käynyt meren lähellä päiväsaikaan ja taas ihmettelin tuota ihanaa Välimeren turkoosia! Turkoosin kollaasiin olisinkin tarvinnut tämän kuvan......

Oli lämmintä ja kaunista ja viikonlopun alku (perjantai on täällä kuin lauantai Suomessa).Ihmisiä oli paljon liikkeellä.

Maalifirma oli tuonut markkinoille sarjan ekologisia maaleja, ja vihreässä tapahtumasa oli pitkä rivi taiteilijoita maalaamassa tauluja näillä väreillä, siis seiniin käytettäviä värejä. Tämä maalaus oli ihanan värikäs.Ekologisuus on hyvin trendikästä ja toivon mukaan pysyvä trendi.

Oikein hyvää viikonloppua!

torstai 2. huhtikuuta 2009

Aamiaiselle on hauska herätä…

nakkari tehinalla Katriina heitti minulle kivan aamupalahaasteen,jossa pyydettiin kertomaan aamiaisesta tähän tapaan:

-kerro tyypillisestä aamupalastasi

-lisää vähintään kolme aamuihisi liittyvää kuvaa

-voit myös kertoa esimerkiksi mieleenpainuvimman aamiaisesi ikinä, mitä et ainakaan halua löytää aamupalapöydästäsi jne..

-haasta kolme ihmistä kertomaan heidän aamuistaan

Tälläista haastetta onkin kiva tehdä! Haaste on kiertänyt netissä ja ihmisten aamiaistottumuksia on kiva lukea. Tyypillistä aamiaista minulla ei nykyään taida ollakkaan, sillä se vaihtelee. . Herättyäni yleensä vien ensin koiran aamutoimille, ja vasta sen jälkeen on aamiaisen vuoro. Useimmiten se on pari palaa joko hapankorppuja tai Wasan näkkäriä, jonka päälle laitan vaikka vihreää tahinikastiketta ja tomaattia. Välillä näkkärin korvaa ihana täysjyväviljasta tehty sämpylä,jonka ostan torilta. Ei tosin usein, koska yritän välttää jauhotuotteita. Suomessa en pahemmin syönyt näkkäriä vaan ruisleipää, mutta täältä kun ei saa sellaista ruisleipää kuin Suomessa, niin näkkäri kelpaa hyvin.

Sampylat Aamulla juon teetä, tai kahvia, johon laitan soija-tai cashewmaitoa. Teen ja kahvin juonti vaihtelee; joskus on kausia,jolloin ainoastaan tee maistuu, ja joskus taas on kahvin vuoro. Kahvia tai teetä juodessa on kiva silmäillä sanomalehteä.En yleensä tilaa lehteä, ja sitäpaitsi ilmaislehti tuodaan aamuisin kotiin asti, mutta kun minulle tarjottiin maan parasta aamulehteä 3 kuukaudeksi todella hyvään hintaan, en voinut olla suostumatta.Sain vielä viikon kuntosalin ja pari kirjaa kaupanpäälliseksi…..

Aamukahvi Joskus maistuu aamuisin myös maustamaton jugurtti,johon lisään marjoja tai hedelmiä.Viime aikoina olen lisännyt siihen passionhedelmää, jota nyt saa helposti. Ostan niitä torilta,yleensä samalta myyjältä, joka viimeksi kysyi olenko himokas kun syön niin paljon passionhedelmiä….(passion=intohimo)Jugurtti Ennen,kun oli kumppani, pidin aamiaisesta paljon enemmän. Yleensä teimme kunnon aamulenkin, ja sen jälkeen oli aamiaisen vuoro. Kaksin on paljon kivempi syödä aamiaista. Tykkään muutenkin valmistaa aamiaista usemmalle ihmiselle.

Ihanneaamiaiseni on runsas hotellin buffet.Israelilaisten hotellien aamiaisbuffet on ihanan runsas: paljon salaatteja, paljon hedelmiä ,kalaa, maitotuotteita jne..Makkarat ja lihatuotteet eivät siihen kuulu. Eivät kuulu myöskään omaan aamiaiseeni.Breakfast

Venezuelassa asuessani pidin myös aamiaisesta. Alussa asuimme pienessä keskustan hotellissa, jossa ei ollut aamiaismahdollisuutta. Sen sijaan lähiympäristössä oli lukuisia leipomokahviloita, joissa joimme aamuisin cafe marronin,maitokahvin, sekä söimme maailman ihanimman juustosarven. Ne olivat rasvaisia ja sairaan hyviä, ja pian huomasimme että housuja oli vaikea saada kiinni,joten juustosarvet saivat jäädä. Venezuelalainen kahvi on maailman parhaimpia, ja parhain juomani kahvi on ehdottomasti siellä juotu kahvi.

Haastan Susan, Susadimin sekä BLOGitsen kertomaan aamiaisestaan.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Piristävää tunnustusta

Sain joku aika sitten Eilonwyltä tällaisen tunnustuksen,kiitoksia tosi paljon Eilonwy;tämä oli kiva päivänpiristys :-)

Mukana tulleet säännöt olivat tällaiset:

1. Kopioi Kreativ Blogger palkintologo blogiisi
2. Tee linkki hänen blogiinsa keltä tunnustuksen sait
3. Anna tunnustusta 8:lle muulle blogille
4. Lisää blogiisi linkit heidän blogeihinsa
5. Jätä heidän blogeihinsa kommentti, että tietävät saaneensa tunnustusta.

Huh, taas vaikeata ,blogirullassani on niin monta ihanaa blogia! Mutta tässsä siis blogit,joille tämän jaoin:
  1. Kyllimarjaanalle blogiin Endless Night in North. Uusi blogituttavuus;hienoja kuvia ja piirrustuksia.
  2. Pikkujutulle blogiin Tiny Little Things. Kädentaitaja naapurimaasta
  3. Susadimille Haytatim-blogiin Taitavalle runoilijalle.
  4. MiaOlle blogiin MiaO kurkistaa Kiinaan.Kivoja juttuja ja kuvia Kiinasta
  5. S:lle Israel-Nature-blogiin.Tosi mielenkiintoisia juttuja itäisen Välimeren faunasta ja florasta.
  6. Hipulle blogiin Kukkapilli. Hyderabad tulee tutuksi blogin välityksellä
  7. Allulle Dit un dat sitä sun tätä-blogiin Kivoja ja mielenkiintoisia postauksia
  8. Tuulalle blogiin Tuulan turinat . Mukavia juttuja Norjasta

Olen iloinen kaikista blogiystävistä,jotka käyvät täällä, kiitos teille siitä :-)